Koronavirustartunnat leviävät Yhdysvalloissa uskonnollisten yhteisöjen kokoontumisissa, kertoo New York Times. Yli 650 koronatartuntaa on yhdistetty lähes 40:een eri kirkkoon ja uskonnolliseen tapahtumaan eri puolilla Yhdysvaltoja.
Useat tapauksista on todettu sen jälkeen, kun maassa alettiin paikoittain purkaa koronarajoituksia. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vaati toukokuussa, että koronarajoitusten sulkemat kirkot ja muut uskonnolliset kokoontumispaikat saisivat avata ovensa uudelleen.
Trump myös julisti tuolloin, että uskonnolliset kokoontumispaikat ovat oleellisia palveluita ja uhkasi kumota osavaltioiden kuvernöörien päätökset kirkkojen sulkemisesta.
Pastoreilla, seurakuntalaisilla sekä kirkkojen henkilökunnalla ja heidän perheenjäsenillään on vahvistettu koronavirustartuntoja monin paikoin. Esimerkiksi Texasin osavaltiossa noin 50 ihmistä sai koronavirustartunnan sen jälkeen, kun pastori vaati seurakuntalaisia halaamaan toisiaan.
Floridan osavaltiossa teini-ikäinen tyttö kuoli kesäkuussa saatuaan koronatartunnan kirkkonsa nuorisotapahtumassa.
Koronavirus leviää tällä hetkellä voimakkaasti Texasissa, Arizonassa ja muissa vahvasti uskonnollisissa osavaltioissa eteläisessä ja läntisessä osassa Yhdysvaltoja. Tästä syystä monet avaamisen puolesta kamppailleet kirkot joutuvat jälleen sulkemaan ovensa.
Yhdysvalloissa jälleen päiväkohtainen ennätys tartuntaluvuissa
Yhdysvalloissa on todettu edellisen vuorokauden aikana 60 209 uutta koronavirustartuntaa, käy ilmi Johns Hopkins -yliopiston tiedoista. Luku on uusi päiväkohtainen ennätys Yhdysvalloissa.
Uusia koronaan liittyviä kuolemia maassa on puolestaan raportoitu 1 114 kappaletta. Tiedot päivitettiin varhain tänään aamulla Suomen aikaa.
Kaikkiaan Yhdysvalloissa on Johns Hopkins -yliopiston mukaan todettu nyt melkein kolme miljoonaa koronatartuntaa ja yli 131 500 koronakuolemaa.