Yhdysvalloissa riehuu historiallisen raju tuhkarokkoepidemia – tartuntojen määrä ohitti edeltävät vuodet huimaa vauhtia

4:59img
Tämä nuorimies nousi julkisuuteen uhmattuaan rokotevastaisia vanhempiaan!
Julkaistu 25.04.2019 06:14

Meeri Männikkö

meeri.mannikko@mtv.fi

Yhdysvalloissa on todettu ennätysmäärä tuhkarokkotapauksia sitten vuoden 2000. Tartuntojen määrä on tältä vuodelta jo nyt lähes 700. Aiheesta uutisoi CNN.

Yhdysvalloissa riehuu poikkeuksellisen vakava tuhkarokkoepidemia. Tämän vuoden aikana on todettu kaikkiaan 681 tuhkarokkotapausta 22 osavaltiossa. Tartuntamäärä on korkeampi kuin koskaan aiemmin 2000-luvulla.

Tuhkarokko ilmoitettiin eliminoiduksi maanlaajuisesti viime vuosituhannen vaihteessa. Edellinen ennätys tartuntamäärissä tehtiin vuonna 2014. Kyseisen vuoden aikana todettiin kaikkiaan 667 tuhkarokkotapausta.

Lue myös: New Yorkissa riehuu suurin tuhkarokkoepidemia sitten vuoden 1991 – rokote määrätty pakolliseksi sakon uhalla

Yhdysvaltain sairauksien valvonnasta ja ehkäisystä vastaavan viranomaisen mukaan suuri osa tuhkarokkotapauksista esiintyy alueilla, joissa rokotusmäärät ovat alhaisia.

Esimerkiksi New Yorkissa julistettiin julkinen hätätila tuhkarokkoepidemian hillitsemiseksi alkukuusta. Pormestari määräsi rokotuksen pakolliseksi riskialueilla sakon uhalla.

Tuhkarokko tarttuu kosketus- ja pisaratartuntana sekä ilmateitse. Oireisiin kuuluvat muun muassa ihottuma, kuume- sekä hengitystieoireet. Erityisen vaarallinen tartunta on puolustuskyvyltään heikentyneille henkilöille. Pahimmillaan tauti voi johtaa kuolemaan.

Lue myös: Amerikkalaisvanhemmat pitävät "tuhkarokkobileitä", jotta lapsi sairastuisi "hallitusti" – asiantuntijat varoittavat: "Kamala idea"

Tuoreimmat aiheesta

Tuhkarokko