Yhdysvaltain edustajainhuoneen komitean loppuraportti kongressitaloon tehdystä hyökkäyksestä julkistetaan

2:16img
Capitol-komitea suosittelee syytteiden nostamista Trumpia vastaan – millainen isku tämä on Trumpille?
Julkaistu 21.12.2022 05:30

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltain kongressitaloon viime vuoden tammikuussa tehtyä hyökkäystä tutkivan edustajainhuoneen komitean on määrä julkistaa loppuraporttinsa tänään.

Komitea ilmoitti jo maanantaina, että se suosittelee rikossyytteiden nostamista entistä presidenttiä Donald Trumpia vastaan.

Komitea suosittelee syytteitä kapinan lietsomisesta, virallisten tutkimusten vastustamisesta, juonittelusta Yhdysvaltain hallintoa vastaan ja valheellisten lausumien antamisesta.

Suositus ei tarkoita sitä, että syytteet välttämättä nostettaisiin, sillä lopullisen päätöksen tekee oikeusministeriö.

Trumpin mukaan komitean toiminta on osa yritystä estää hänen asettumisensa ehdolle seuraavissa presidentinvaaleissa. Trump on ilmoittanut pyrkivänsä uudelleen presidentiksi vuoden 2024 presidentinvaaleissa.

Trump väitti, että komitean esittämät syytteet on jo käyty läpi häntä vastaan nostetun virkasyytteen käsittelemisen yhteydessä. Virkasyyte kaatui senaatissa.

Trumpin kannattajat mellakoivat ja hyökkäsivät kongressitaloon viime vuoden loppiaisena.

Lue myös: Suomalaistutkijat eivät julistaisi Trumpin poliittista uraa vielä kuolleeksi: "Suuri vaara, että Trump tekee vaaleista republikaanien sisällissodan"

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat