Yhdysvaltain entinen presidentti Jimmy carter kuoli 100-vuotiaana.
Yhdysvaltain entisen presidentin Jimmy Carterin kuusi päivää kestävät hautajaismenot alkoivat lauantaina.
Hautajaismenojen aluksi Carterin arkku kannettiin ruumisautoon, joka matkasi läpi presidentin kotikaupungin Georgiassa. Auto pysähtyi Carterin lapsuudenkodin kohdalla, jossa kelloa soitettiin 39 kertaa Yhdysvaltain 39. presidentin muistolle.
Hautajaismenot päättyvät ensi viikon torstaina Carterin valtiollisiin hautajaisiin maan pääkaupungissa Washingtonissa.
Vuosina 1977–1981 presidenttinä toiminut Carter kuoli kotonaan Georgian osavaltion Plainsin pikkukaupungissa joulukuun 29. päivänä satavuotiaana.
Georgiassa teiden varsille oli kerääntynyt runsain joukoin ihmisiä heittämään hyvästit entiselle presidentille.
– Hän oli mies, joka ei turhia ylpeillyt. Hän oli arkinen, tavallinen ihminen, kertoi saattuetta odottanut William Brown uutistoimisto AFP:lle.
Presidenttikautensa jälkeen Carter palasi asumaan Plainsiin vaatimattomalle maapähkinäfarmilleen. Entisenä presidenttinä hän teki vuosikymmenten uran ihmisoikeuksien ja rauhan puolustajana, mistä hänet palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla vuonna 2002.
Atlantan kautta Washingtoniin
Plainsistä Carterin arkku jatkaa osavaltion pääkaupunkiin Atlantaan, jossa hän toimi ennen presidenttiyttään osavaltion senaattorina sekä Georgian kuvernöörinä. Osavaltion kongressirakennuksella pidettävän hiljaisen hetken jälkeen georgialaisille tarjotaan mahdollisuus käydä hyvästelemässä osavaltionsa ainoa presidentti.
Carterin arkku on Atlantassa yleisön nähtävillä lauantai-illasta tiistaiaamuun.
Tiistaina Carterin arkku lennätetään maan pääkaupunkiin Washingtoniin, jossa kongressin jäsenet jättävät jäähyväiset entiselle presidentille kongressitalon keskellä olevassa pyörösalissa järjestettävässä tilaisuudessa.
Pyörösalissa Carterin arkku on yleisön nähtävillä tiistai-illasta torstaiaamuun.
Hautajaismenojen viimeisenä päivänä ensi viikon torstaina Carterin valtiolliset hautajaiset järjestetään Washingtonissa. Nykyisen presidentin Joe Bidenin sekä kaikkien elossa olevien entisten presidenttien odotetaan osallistuvan hautajaisiin.
Arkku kuljetetaan vielä saman päivän aikana Washingtonista takaisin Carterin kotiin Georgian Plainsiin, missä on Carterin lopullinen leposija.