Yhdysvaltain kongressi sopuun hallinnon osittaisen sulun estävästä 1,2 biljoonan rahoituspaketista

AOP Usa Kongressi Capitol
Äänestyksellä lopetettiin Yhdysvalloissa jo useita kuukausia kestänyt kamppailu kuluista.
Julkaistu 23.03.2024 19:44

MTV UUTISET – STT – AFP

Yhdysvaltain kongressi on päässyt sopuun liittovaltion hallinnon osittaisen sulun estävästä 1,2 biljoonan dollarin suuruisesta rahoituspaketista.

Kyseessä oli Yhdysvalloissa harvinainen puolueiden välisen yhteistyön osoitus, jolla liittovaltion virastot saadaan pidettyä toiminnassa yli tämän vuoden syyskuun.

Äänestyksellä lopetettiin jo useita kuukausia kestänyt kamppailu kuluista. Yhdysvaltain senaatti ei ollut ensin takarajaan eli Suomen aikaa lauantaina aamukuuteen mennessä päässyt sopuun rahoituspaketista, joka oli jo saapunut edustajainhuoneesta, mutta äänesti pari tuntia myöhemmin sen puolesta.

Senaatin enemmistöjohtaja, demokraattisenaattori Chuck Schumer oli ilmoittanut pikaisista äänestyksistä tilanteen korjaamiseksi.

Lopulta senaatti hyväksyi massiivisen rahoituspaketin äänin 74–24 pari tuntia alkuperäisen takarajan jälkeen. Tuntia aiemmin se oli hyväksytty edustajainhuoneessa äänin 286–134, kertoi yhdysvaltalaiskanava CBS.

Virastot voivat jatkaa normaalisti

Alkuperäisen määräajan ylittymisellä ei arvioitu olevan vaikutusta Yhdysvaltojen hallituksen toimintaan.

Äänestyksen jälkeisen Valkoisen talon lausunnon mukaan virastot voivat näin jatkaa normaalisti, sillä kongressi hyväksyi välittömästi tarvittavat määrärahat ja presidentti Joe Biden allekirjoitti lain myöhemmin tänään.

Rahoituspaketti sisältää varoja valtion sisäisen turvallisuuden, lainsäädännön, puolustuksen, työ- ja terveyshallinnon sekä ulkomaan toimintojen jatkamiseksi. Toinen paketti, joka rahoittaa muun hallituksen, hyväksyttiin kongressissa kaksi viikkoa sitten.

Yhdysvalloissa on viime viikkoina ollut useampia läheltä piti -tilanteita, joissa liittovaltion osittainen sulku on vältetty viime hetkellä. Schumer sanoi äänestystuloksen olleen helpotus.

– Se ei ollut helppoa, mutta sinnikkyytemme tänä iltana on ollut sen arvoista, Schumer sanoi senaatissa tunteja kestäneiden kireiden neuvottelujen jälkeen.

– On hyvä amerikkalaisille, että molemmat puolueet ovat päässeet sopuun työn saattamiseksi päätökseen, hän lisäsi.

Tuoreimmat aiheesta

Bidenin Yhdysvallat