Yhdysvaltain tautikeskus: New Yorkin koronakuolemien todellinen määrä voi olla tuhansia tapauksia ilmoitettua korkeampi
![Yhdysvalloissa koronakriisi on lisännyt jo lapsiperheiden nälkää ja moninkertaistanut ruokajonot – kirjeenvaihtajamme raportti New Yorkista](https://st.mtvuutiset.fi/static/images/katsomo_backup.png)
New Yorkin kaupungin koronakuolemien määrä voi olla useita tuhansia korkeampi kuin paikallisten viranomaisten tekemät laskelmat kertovat, arvioi tuore raportti. Asia selviää Yhdysvaltain tautikeskus CDC:n maanantaina julkaisemasta raportista.
CDC:n analyysin mukaan maaliskuun 11. päivän ja toukokuun 2. päivän välisenä aikana kuoli 24 172 ihmistä enemmän kuin tuohon aikaan voisi tavallisesti odottaa ihmisiä kuolevan.
Kyseiseltä ajanjaksolta kaupunki ilmoitti 13 831 varmistettua ja 5 408 mahdollista koronakuolemaa. Koronakuolemia arvioidaan täten olleen New Yorkissa yhteensä 18 879 kappaletta edellä mainittuna aikana.Raportin mukaan tämän arvion ylittäviä 5 293 tapausta ei ole tunnistettu varmistetuiksi tai mahdollisiksi koronakuolemiksi, mutta ne saattavat liittyä koronapandemiaan suorasti tai epäsuorasti.
Yhdysvalloissa yli 80 000 koronakuolemaa
New Yorkin osavaltio on pahiten koronasta Yhdysvalloissa kärsinyt alue. Tiistaihin mennessä New Yorkissa oli maailman koronatartuntatilannetta tarkkailevan Johns Hopkinsin yliopiston mukaan varmistettu yhteensä yli 26 600 koronaan liittyvää kuolemaa.
Kaiken kaikkiaan Yhdysvalloissa oli koronakuolemia Worldometer-tarkkailusivuston mukaan maanantai-iltana Suomen aikaa jo yli 80 000 kappaletta. Väkilukuun suhteutettuna koronaan on kuollut Yhdysvalloissa 244 ihmistä miljoonaa asukasta kohden. Suomessa vastaava suhdeluku oli maanantaina 49.
Yhdysvalloissa on sekä tartuntoja että kuolemia selvästi eniten koko maailmassa.Tartuntoja maassa on jo reilusti yli 1,3 miljoonaa kappaletta. Väkilukuun suhteutettuna maassa on 4 139 tartuntaa miljoonaa asukasta kohden. Suomessa tartuntoja on sen sijaan 1 080 kappaletta miljoonaa asukasta kohden.
Uusimmat
-
18:11
Haalarikameravideo näyttää Yhdysvaltoja kuohuttavan tilanteen: Poliisi ampui mustaa naista kotonaan
-
18:08
Ruotsin joukkueella vaikea yö Pariisissa – urheilijat säntäsivät joukolla Ikeaan: "Emme voineet odottaa"
-
18:01
Richard Simmons laskettiin haudan lepoon
-
17:56
Salaisen palvelun johtaja Kimberly Cheatle eroaa – syynä Trumpiin kohdistunut salamurhayritys
-
17:46
Yhdysvalloissa yllättävä tilanne: Ensimmäinen kerta vuoden 1976, kun ehdolla ei ole Bush, Clinton tai Biden
-
17:43
Venäjä antoi jälleen toimittajalle pitkän tuomion – tällä kertaa syynä kirjoitus Instagramissa
-
17:27
Humalahakuinen juominen lisää merkittävästi tämän vakavan sairauden riskiä nuorilla miehillä
-
17:23
"Ylittänyt sietorajan" – pelaajat ryhtyvät oikeustoimiin Fifaa vastaan
-
17:03
"Emme pärjää nykyisillä keinoilla" – Kaupan ala huolissaan, toteuttaako hallitus lupaamansa kriittisen lakimuutoksen
-
16:55
Nyt se on varmaa: Kim Cattrall ei palaa And Just Like That.. -sarjan kolmannelle kaudelle
-
16:33
Suojelupoliisi kommentoi suomalaispoliitikkojen Venäjä-suhteita
-
16:31
Alexander Stubb sai NHL-tähdeltä komean lahjan – tilaisuudessa paikalla erityinen henkilö
-
16:28
Peura kiinnitettiin pakettiautoon ja raahattiin perässä – poliisi tutkii karmeaa eläinsuojelurikosta
-
16:20
Kaupat haluavat varkaille lähestymiskiellon – poliisi kertoo, milloin myymälävarkaus on "a-luokan tehtävä"
-
16:20
Aiempaa harvempi keskeyttänyt varusmiespalveluksen – näin suuri osuus lopettanut tammikuun alokkaista
-
16:00
Valtteri Bottaksen F1-tiimissä tapahtuu: tallipomo pihalle, entinen Ferrarin nokkamies puikkoihin
-
15:50
HIFK-hyökkääjästä levisi sosiaaliseen mediaan rajuja yöelämäväitteitä – "Olen äärimmäisen pahoillani"
-
15:42
Helsinki hakee EM-kisoja – selvitys: 64 miljoonan euron vaikutus
-
15:41
Brasiliasta löytyi kokaiinihaita
-
15:40
Rokkari Slashin tytärpuoli menehtyi – kitaristilegendalta sydäntäsärkevä päivitys
-
Lataa lisää