Yhdysvaltain Venäjän-suurlähettiläs jättää tehtävänsä – Trump ja Putin keskustelleet hänen korvaamisestaan

Vladimir Putin, Donald Trump G20-kokous Osaka, Japani 28.6.2019 2
Vladimir Putin ja Donald Trump G20-kokouksessa Japanissa.
Julkaistu 08.08.2019 16:58

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltain Venäjän-suurlähettiläs Jon Huntsman on jättänyt aiemmin tällä viikolla eroanomuksensa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpille, kertoo muun muassa New York Times.

Lehti kertoo Huntsmanin eron olleen odotettavissa, koska hän on halunnut palata takaisin politiikan pariin Utahiin, jonka kuvernöörinä hän on aiemmin toiminut.

Utahilaislehti Deseret Newsin mukaan Huntsman harkitsee yrittävänsä uudelleen osavaltion kuvernööriksi.

CNN:n mukaan Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin ovat keskustelleet puhelimessa suurlähettilään korvaamisesta. He eivät kuitenkaan keskustelleet korvaajan nimestä. Median mukaan Trump otti alun perin Putiniin yhteyttä Siperian metsäpaloista. Puhelinkeskustelu oli lähteiden mukaan lyhyt.

Suurlähettiläs varma Venäjän sekaantumisesta vaaleihin

Huntsmanin virka-aikana Yhdysvalloissa on tutkittu Venäjän sekaantumista maan vuoden 2016 presidentinvaaleihin.

Presidentti Trump nimesi Huntsmanin tehtävään vuonna 2017. Samana vuonna Huntsman sanoi senaatin kuulemisessa olevansa varma Venäjän sekaantumisesta vaaleihin, kertoi muun muassa Wall Street Journal.

– Ei ole epäilystäkään – korostan ei epäilystäkään – etteikö Venäjän hallitus olisi sekaantunut Yhdysvaltain viime vuoden (2016) vaaleihin, ja Moskova jatkaa sekaantumista meidän ja liittolaistemme demokraattisiin prosesseihin, Huntsman sanoi. 

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat