Yhdysvaltojen THAAD-ohjuspuolustusjärjestelmä saapunut sijoituspaikalleen Etelä-Koreaan

mike pence Etelä-Korea
Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence vierailulla Etelä-Koreassa vaimonsa kanssa.
Julkaistu 26.04.2017 06:40

MTV UUTISET – STT – AFP

Yhdysvaltain THAAD-ohjuspuolustusjärjestelmä on kuljetettu sijoituspaikalleen Etelä-Koreassa, kertoo uutistoimisto Yonhap. Ohjuskalustoa kuljettaneet rekat saapuivat sijoituspaikalle varhain keskiviikkona paikallista aikaa.

Yhdysvaltain suunnittelemalla torjuntajärjestelmällä on tarkoitus vastata Pohjois-Korean ohjusuhkaan. THAAD-järjestelmä on suunniteltu pysäyttämään ja tuhoamaan lyhyen- ja keskipitkänmatkan ballistiset ohjukset ennen kuin ne saavuttavat maalinsa.

Pohjois-Korea on tehnyt viime kuukausina useita ohjuskokeita YK:n asettamista pakotteista huolimatta. Viimeksi eilen Pohjois-Korean asevoimat järjesti suuren ampumaharjoituksen itäisessä Wonsanin kaupungissa. Harjoituksella juhlistettiin Pohjois-Korean mukaan asevoimien 85-vuotispäivää.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vaati maanantaina, että YK:n turvallisuusneuvoston pitää asettaa kovempia pakotteita Pohjois-Koreaa vastaan.

Pohjois-Korean lisäksi myös Kiina on äänekkäästi vastustanut ohjuspuolustusjärjestelmän käyttöönottoa Etelä-Koreassa. Kiina uskoo järjestelmän voivan vakoilla myös sen puolustusjärjestelmiä.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat