Verottajan medialle luovutettujen tietojen mukaan Suomen eniten ansainnut nainen on Maria Severina Varsinais-Suomesta. Hänen yhteenlasketut ansio- ja pääomatulonsa olivat viime vuonna noin 18,2 miljoonaa euroa.
Severina oli listalla Suomen 20. suurituloisin henkilö.
MTV Uutisten haastattelussa Severina kertoo maksavansa veronsa Suomeen mielellään. Hän sanoo yhteiskunnan antavan paljon takaisin muun muassa ilmaisen koulutuksen sekä terveydenhuollon kautta.
Severinan mukaan heidän perheensä elää todella tavallista elämää. Hänelle elämän luksusta on esimerkiksi matkustelu.
Venäläistaustainen Severina on tehnyt uraa muun muassa toimitusjohtajana. Hän on vasta-aineita valmistavan HyTest-yrityksen perustaja.
Tällä hetkellä Severina työskentelee enkelisijoittajana Almaral-perheyrityksessä.
Almaral tarjoaa terveys- ja bioteknologia-alan yrityksille sijoittamisen lisäksi apua muun muassa laki- ja markkinointiasioissa.