YK:n rauhanturvaajajoukot kertovat, että lomalta palanneet sotilaat avasivat tulen Kongon ja Ugandan raja-asemalla.
Ainakin kahden kerrotaan kuolleen ja useiden loukkaantuneen sen jälkeen, kun YK:n rauhanturvaajajoukot avasivat tulen Kongon demokraattisen tasavallan itäosissa.
Sunnuntaiaamuna tapahtuneesta välikohtauksesta uutisoivat muun muassa uutistoimistot Reuters ja AFP.
Reutersin mukaan YK:n MONUSCO-rauhanturvaoperaation interventiojoukot avasivat tulen Kongon ja Ugandan raja-asemalla Kasindin kaupungissa.
– Tämä vakava välikohtaus on aiheuttanut ihmishenkien menetyksiä ja vakavia vammoja, Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteerin erityisedustaja Bintou Keita toteaa lausunnossaan.
Toistaiseksi syy tulen avaamiselle on epäselvä. Keita kuitenkin kertoo, että tapauksen tiimoilta on aloitettu tutkinta yhdessä Kongon viranomaisten kanssa. Lisäksi epäillyt tekijät on otettu kiinni.
Alkuviikon levottomuuksissa kuoli myös YK:n rauhanturvaajia
Keskiviikkona Kongon demokraattinen tasavalta kertoi kiristävänsä turvatoimiaan ja lähettävänsä itäisille alueilleen lisää poliiseja ja sotilaita alkuviikon levottomuuksien takia.
Tiistaina kolme YK:n rauhanturvaajaa kuoli YK:ta vastustavissa mielenosoituksissa Butembon kaupungissa.
Maanantaista alkaen ainakin 20 ihmistä on saanut surmansa.
Paikalliset vastustavat YK:n MONUSCO-rauhanturvaoperaatiota sen epäonnistuttua pysäyttämään väkivaltaisuudet alueella.