MTV Uutiset seurasi tässä artikkelissa äärijärjestö Hamasin hyökkäyksestä seurannutta yhteenottoa Israelin kanssa maanantaina 18. joulukuuta 2023
Lue lisää Gazan sodan tapahtumista tiistain seuranta-artikkelista.
1:31 |
23.05: Hamas julkaisi propagandavideon kolmesta iäkkäästä panttivangista
Hamas julkaisi maanantaina Telegramissa minuutin mittaisen videon kolmesta israelilaisesta panttivangista. Videolla he anelevat vapauttamistaan hinnalla millä hyvänsä. Videolla esiintyvien miesten kerrotaan olevan 84-vuotias Amiram Cooper, 80-vuotias Yoram Metzger sekä 79-vuotias Chaim Peri.
– Meidän sukupolvemme rakensi perustan Israelin luomiselle. Emme ymmärrä, miksi meidät on hylätty tänne, yksi miehistä sanoo videolla uutistoimisto Reutersin mukaan.
Israelin armeijan tiedottaja Daniel Hagari kuvailee Hamasin toimintaa ja julkaisemaa videota terroristisena.
– Video todistaa Hamasin julmuuden syyttömiä ja vanhoja siviilejä kohtaan, jotka ovat lääkeavun tarpeessa.
Lähde: Reuters
16.34: Hamas julkaisi uusia tietoja uhreista
Hamasin alainen terveysministeriö kertoo, että Israelin iskuissa Gazassa on kuollut yli 19 400 ihmistä lokakuun 7. päivän jälkeen.
Gazan terveysviranomaisen mukaan loukkaantuneita on yli 52 000. (Reuters)
14.38: EU käynnistää tutkinnan X:stä – syynä Hamasin hyökkäyksestä levitetty disinformaatio
EU käynnistää tutkinnan miljardööri Elon Muskin omistaman viestipalvelu X:n toiminnasta, kertoo uutistoimisto AFP.
Tutkinnan tarkoitus on selvittää, noudattaako viestipalvelu EU:n digipalvelusäädöstä (Digital Services Act, DSA), joka tuli voimaan tänä vuonna.
Säädöksellä pyritään suojaamaan käyttäjiä laittomalta sisällöltä verkossa ja varmistamaan käyttäjien perusoikeudet. Verkkoalustoilta vaaditaan aiempaa enemmän läpinäkyvyyttä esimerkiksi moderoinnissa.
AFP:n mukaan EU:n tutkinnan taustalla on X:ssä levitetty disinformaatio, joka liittyy äärijärjestö Hamasin hyökkäykseen Israelia vastaan lokakuussa. (STT)
12.12: Jemenin Huthit ovat kiihdyttäneet iskuja Punaisella merellä – osoittavat näin tukea Hamasille
Huthi-taistelijat Jemenissä ovat lisänneet hyökkäyksiä aluksia vastaan Punaisella merellä osoittaakseen tukensa Israelia vastaan Gazassa taistelevalle Hamas-ryhmälle.
Huthien hyökkäykset kohdistuvat reittiin, joka mahdollistaa itä-länsi-kaupan.
Osa varustamooista on muuttanut alustensa reittejä alueen välttämiseksi. Vaihtoehtoiset reitit lisäävät matka-aikaa parilla kolmella viikolla ja nostavat kustannuksia.
Punaisenmeren tilanne aiheuttaa ongelmia maailman rahtiliikenteelle, mutta hankaluudet ovat selvästi pienempiä kuin ne, joita aiheuttivat koronapandemia ja Ever Given -aluksen juuttuminen Suezin kanavaan vuonna 2021. Näin arvioi logistiikan professori Lauri Ojala Turun yliopistosta STT:lle. Ojalan mukaan vaihtoehtoisten reittien kustannukset eivät luultavasti näy juurikaan kuluttajille.
10.52: Israelin iskut Gazan kaistalle ovat jatkuneet läpi yön
Israelin joukot tekivät uusia hyökkäyksiä koko maanantaina vastaisen yön ajan Gazan kaistalla. Reutersin mukaan asiasta raportoivat alueen asukkaat.
Gazan pohjoisosassa sijaitsevaan Jabalian pakolaisleiriin sunnuntaina tehdyssä iskussa kuoli 90 palestiinalaista, kertoi Gazan terveysministeriön edustaja Reutersille.
Toisessa ohjusiskussa Shehabin perheen taloon kuoli 24 ihmistä, kertoi puolestaan Hamas Aqsa -radio.
7.34: YK:n turvallisuusneuvosto äänestää tulitauosta
YK:n turvallisuusneuvosto äänestää tänään uudesta päätöslauselmasta, jossa vaaditaan "kiireellistä ja kestävää vihamielisyyksien lopettamista" Gazassa, kertoo The Guardian.
Äänestys tulee päiviä sen jälkeen, kun Yhdysvallat esti turvallisuusneuvoston edellisen päätöslauselman, jossa olisi vaadittu humanitaarista tulitaukoa palestiinalaisalueella.
Tulevan turvallisuusneuvoston päätöslauselman esittivät arabimaat.
Arabiemiirikuntien luonnostelemassa päätöslauselmassa vahvistetaan myös tuki kahden valtion ratkaisulle alueella. Siinä korostetaan, että on tärkeää yhdistää Gazan kaistale ja Länsiranta palestiinalaishallinnon alaisuuteen.
SUNNUNTAI 17.12.2023
22.36: YK: Nälkäkuolema uhkaa Gazassa
YK:n mukaan Gazan siviilien tilanne on käymässä täysin toivottomaksi. Maailmanjärjestö ilmoitti kuluneella viikolla jo aikaisemmin, että epätoivoiset ihmiset pyrkivät ryöstelemään avustuskuljetuksia, koska alue on vajoamassa täyteen anarkiaan.
– Minua ei yllättäisi, jos ihmisiä alkaa kuolla nälkään tai nälän, tautien ja vastustuskyvyn heikkenemisen yhteisvaikutuksiin, kiteyttää YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön (UNRWA) johtaja Philippe Lazzarini.
Kolmatta kuukautta jatkuvassa Israelin hyökkäyksessä Gazaan on saanut surmansa Hamasin kontrolloiman Gazan terveysministeriön mukaan ainakin 18 800 ihmistä, valtaosin naisia ja lapsia. Israelin mukaan sen armeijan sotilaita on kuollut runsaat 120.
Hamasin ja muiden äärijärjestöjen hyökkäyksessä Israeliin lokakuun alussa kuoli Israelin viranomaisten tuoreiden lukujen mukaan 1 140 ihmistä, valtaosin siviilejä.
22.14: Paavi esitti surunvalittelunsa kahden naisen väitetystä kuolemasta Gazassa
Roomalaiskatolista kirkkoa johtava paavi Franciscus on esittänyt surunvalittelunsa kahden naisen väitetystä kuolemasta katolisessa seurakunnassa Gazassa.
Eilen Jerusalemin latinalainen patriarkaatti syytti julkisesti Israelin asevoimia siitä, että sen tarkka-ampuja olisi surmannut äidin ja tyttären kirkon alueella. Paavi sen sijaan ei kommenteissaan syyttänyt suoraan Israelia.
Israelin asevoimat kertoi uutistoimisto AFP:lle, ettei se ole saanut kirkon edustajilta tietoa kirkkoon tehdystä iskusta eikä haavoittuneista tai kuolleista siviileistä. Israelin mukaan se ei kohdista iskujaan minkään uskontokunnan siviileihin.
18.47: Paine panttivankien vapauttamiseksi kasvaa Gazan taistelujen jatkuessa
Israelin armeija on jatkanut iskujaan Gazan kaistalle. Taistelujen jatkuessa poliittinen paine palestiinalaisalueella äärijärjestöjen hallussa olevien panttivankien vapauttamiseksi on kasvanut entisestään.
Israelin armeijan mukaan Gazassa on edelleen toistasataa panttivankia. Hamas ja muut äärijärjestöt sieppasivat noin 240 panttivankia hyökätessään Israeliin. Israelin armeija tappoi perjantaina erehdyksessä kolme panttivankia Gazan kaupungissa, koska sotilaat luulivat heitä uhkaksi.
Israelin ja palestiinalaisten välisiä neuvotteluja välittävä Qatar on vahvistanut, että neuvottelut uudesta aselevosta Gazaan samoin kuin panttivankien vapauttamisesta ovat koko ajan käynnissä. Hamas on kuitenkin ilmoittanut Telegram-viestipalvelussa, ettei se ole halukas neuvottelemaan panttivangeista ennen kuin Israelin aggressio päättyy täysin.
18.30: Turkki vetosi Yhdysvaltojen vaikutusvaltaan Israelin hyökkäysten pysäyttämiseksi Gazassa ja Länsirannalla
Turkin ulkoministeri Hakan Fidan pyysi sunnuntaina Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinkeniä vetoamaan Washingtoniin Israelin hyökkäysten pysäyttämiseksi Gazassa ja Länsirannalla.
Asiasta kertoo uutistoimisto Reutersin mukaan turkkilainen diplomaattilähde.
Fidan pyysi, että Blinken vetoaisi Washingtonia käyttämään vaikutusvaltaansa Israeliin. Turkkilaisen diplomaattilähteen mukaan Fidan sanoi Gazan ja Länsirannan tilanteen pahenevan Israelin hyökkäysten vuoksi.
– Israel pitäisi saada neuvottelupöytään keskustelemaan kahden valtion ratkaisusta sen jälkeen, kun täydellinen tulitauko on saavutettu, diplomaattilähde jatkoi.
Reutersin mukaan ulkoministerit keskustelivat myös Ruotsin Nato-jäsenyyshakemuksesta ja Ankaran pyynnöstä ostaa F-16-hävittäjiä Yhdysvalloilta.
18.04: Viestintäyhteydet ovat palautumassa Gazaan
Viestintäyhteyksiä palautetaan vähitellen Gazan kaistan keski- ja eteläosiin, kertoivat teleyhtiöt Paltel ja Jawwal sunnuntaina.
– Pääsimme korjaamaan tärkeimmät vahingoittuneet kohteet viime päivien lukuisten yritysten jälkeen, yhtiötä tiedottivat yhteisessä lausunnossaan.
Gazan viestintä- ja internetpalvelut ovat olleet poikki 14. joulukuuta lähtien. Yhteydet ovat katkenneet useita kertoja Israelin alueelle kohdistaman hyökkäyksen aikana.
Lue lisää sunnuntain tapahtumista täältä.