Seiväshypyn maailmanennätysmies Armand Duplantis kritisoi perinteisen Suomi–Ruotsi-maaottelun ajankohtaa.
Duplantis ei ole osallistunut perinteiseen maaotteluun kuin kolme kertaa vuodesta 2015 alkaen, kun hän alkoi kilpailemaan Ruotsin väreissä. Joskus hän on jopa ollut paikalla, mutta ei ole hypännyt kisassa.
– Rakastan maaottelua, mutta voisin antaa sille enemmän, jos se olisi ajoitettu paremmin, Duplantis sanoo SVT:n mukaan.
Viime vuonna Duplantis voitti kilpailun tuloksella 560, silloinkin parhaita hyppyjään säästellen, sillä edessä oli vielä Timanttiliigan huipentuma Eugenessa.
– Suomi–Ruotsi-maaottelu on kaikille kisakauden lopetus, mutta minulle se on keskellä viimeisiä kilpailujani, joten siitä ei tule samat fiilikset. Siellä vallitsee suuri juhlatunnelma ja siihen kuuluu juhlintaa kauden päätöksen kunniaksi. Minulla se ei kuitenkaan mene niin, Duplantis pyörittelee.
Duplantis vaihtoi edustusmaakseen Ruotsin vuonna 2015, vaikka hän on syntynyt ja kasvanut Yhdysvalloissa. Hänen äitinsä on toki ruotsalainen, mikä mahdollisti edustusmaan vaihdon ilman mitään ongelmia.
Supertähden manageri kertoo, että urheilija olisi tienannut vähemmän, jos olisi jäänyt edustamaan USA:ta.
– Yleisurheilu on pieni laji Euroopassa, joka on yleisurheilun päänäyttämö. Täällä yritykset asettuvat jonoon (tukeakseen urheilijoita), sanoo Duplantisin manageri Daniel Wessfeldt SVT:n mukaan.
Duplantisin itsensä mukaan hän vaihtoi edustusmaata, koska isä Greg sai valmentajapestin Ruotsista.
– Ei ole kyse rahasta, ei seiväshyppyä siksi aloiteta. En ole katunut, että kilpailen Ruotsin väreissä, Duplantis sanoo.