Italian Cremonassa otettu paljon puhuva kuva näyttää hoitajan väsymyksen korona-epidemian keskellä. Kuvan ottanut italialainen lääkäri vannoo hoitohenkilökunnan olevan täynnä taistelutahtoa.
Reutersin mukaan Elena-niminen hoitaja oli työskennellyt tauotta kymmenen tuntia ja oli ”kahden minuutin” tauolla työpisteellään.
Näin kertoo lääkäri Francesca Mangiatordi, joka myös kuvasi videon.
– Halumme taistella ja estää viruksen voitto on taltioitu tuohon kuvaan, Mangiatordi sanoo.
Mangiatordi ja Elena työskentelyvät Cremonan sairaalassa, joka sijaitsee Lombardian alueella, jossa 890 ihmistä on kuollut koronavirukseen. Pelkästään viimeisen vuorokauden aikana kuolleita on noin 150.
Italian sairaalat ovat täynnä
Sairaalat ovat Italiassa joutuneet turvautumaan äärimmäisyyksiin taistellessaan maata ravisuttavan koronavirusepidemian kanssa. Tilanne on pakottanut italialaissairaalat vaikeiden valintojen eteen.
Sairaalat ovat tupaten täynnä ja hoitotarvikkeista on pulaa. Joitakin osastoja sairaaloista on jouduttu lakkauttamaan ja niistä on tehty koronaviruspotilaille suunnattuja erityisosastoja.
Tilanne on pakottanut lääkärit karsimaan potilaitaan näiden kunnon perusteella ja tekemään valintoja esimerkiksi siitä, kuka potilaista saa käyttöönsä hengityskoneen ja kenelle suodaan sänky.
– Emme haluaisi joutua luokittelemaan ja erottelemaan potilaita. Mutta tiedämme, ettei erittäin heikossa kunnossa olevan potilaan keho kestäisi kaikkia niitä hoitotoimenpiteitä, joita terveen keho kestää, anestesialääkäri Luigi Riccioni kertoi äskettäin Politicolle.