The Smile joutui perumaan kaikki loput keikat Euroopan kiertueellaan.
Yksi elokuussa järjestettävän Flow-festivaalin pääesiintyjistä, The Smile joutui perumaan keikkansa.
The Smilen oli tarkoitus esiintyä sunnuntaina 11. elokuuta yhtenä illan viimeisimpänä esiintyjänä.
Yhtye perui myös kiertueensa tulevat keikat. Syynä tälle The Smile ilmoitti Instagramissaan yhtyeen kitaristin, Jonny Greenwoodin sairastumisen.
–Jonny sairastui vakavasti muutama päivä sitten, ja hän tarvitsi välitöntä sairaalahoitoa, The Smile kirjoittaa julkaisussaan.
Yhtyeen tiedotteen mukaan vakavasta sairastumisesta huolimatta Jonnyllä ei ole vaaraa, ja hän pystyy pian palata kotiinsa.
– Lääkintähenkilökunta on ohjeistanut meitä perumaan kaikki tulevat tapahtumat siihen saakka, kun Jonny on parantunut kokonaan. Tästä syystä joudumme perumaan loput keikat Euroopan kiertueellamme.