Yksi kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti erikoisessa onnettomuudessa – molempien autojen kuskeja epäillään rikoksesta

AOP poliisi kuvitus 1.03749073
All Over Press
Julkaistu 28.11.2022 10:45
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Pälkäneellä sunnuntaina tapahtunutta kuolonkolaria tutkitaan lukuisin rikosnimikkein, tapauksen tutkinnanjohtaja Tuomas Luhtaniemi kertoo MTV Uutisille.

Onnettomuuspaikka oli valtatie 12:n varrella noin kilometri ennen Hämeenlinnantien risteystä. Eilen viiden jälkeen tapahtuneessa onnettomuudessa pakettiauton ja perävaunun yhdistelmä oli pysähtynyt tienvarteen niin, että henkilöauto oli törmännyt siihen.

Onnettomuushetkellä pakettiautossa matkustaneet 1960-luvulla syntynyt nainen ja 1980-luvulla syntynyt mies olivat ajoneuvon ulkopuolella. Heistä nainen kuoli ja mies loukkaantui vakavasti.

Henkilöauton kuljettaja ja matkustaja vietiin tarkistettavaksi sairaalaan.

Lue myös: Yksi ihminen kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti kolarissa Pälkäneellä – poliisin mukaan uhrit olivat törmäyshetkellä ulkona autostaan

Miksi henkilöt olivat auton ulkopuolella?

Luhtaniemi ei tässä vaiheessa halua arvioida, miksi pakettiautossa matkustaneet olivat auton ulkopuolella törmäyksen sattuessa. Hän uskoo, että syy sille selvinnee tutkinnan aikana.

– En lähde arvailemaan niitä olosuhteita, minkä takia nämä henkilöt siellä tiellä ovat olleet, Luhtaniemi sanoo.

Onnettomuuspaikkaa hän luonnehtii kapeahkoksi. Paikalla ei ollut katuvaloja, ja pimeän tapahtumapaikan tienpinta oli loskainen ja osittain jäinen. Vaarallisesta tilanteesta huolimatta lisäkolareilta ja -vaurioilta vältyttiin.

Lue myös: Valtatie 12:llä liikenneonnettomuus, liikenne oli poikki lähes neljä tuntia 

Kumpikin osapuoli epäiltynä rikoksesta

Se, päästäänkö pakettiauton hengissä selvinnyttä matkustajaa kuulemaan tänään, on täysin kiinni tämän voinnista, Luhtaniemi kertoo.

– Heti kun päästään henkilöitä kuulustelemaan, niin saadaan lisää informaatiota ja vahvistuksia näille tapahtumien kululle, hän kertoo.

Poliisi tutkii tapausta kahtena liikenneturvallisuuden vaarantamisena, vammantuottamuksena ja kuolemantuottamuksena. Liikenneturvallisuuden vaarantamisena tutkitaan sekä ajoneuvon pysäköintiä tienvarteen että peräänajoa.

Katso myös: Jos saavut onnettomuuspaikalle, toimi näin!

0:55img

Tuoreimmat aiheesta

Kuolonkolarit