Nuori nainen vangittu Vaasassa – epäillään suunnitelleen väkivaltarikosta Pohjanmaalla sijaitsevaan kouluun
Pohjanmaan käräjäoikeus on tänään vanginnut 23-vuotiaan naisen epäiltynä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Poliisi epäilee naisen aikoneen kohdistaa väkivaltaa Pohjanmaalla sijaitsevaan oppilaitokseen.
– Epäilys on, että väkivaltaa oltaisiin kohdennettu johonkin oppilaitokseen tai siellä oleviin henkilöihin, sanoo keskusrikospoliisin (KRP) tutkinnanjohtaja Jussi Luoto.
Luodon mukaan poliisilla on vahva epäilys siitä, mikä oppilaitos on ollut kohteena. Nainen otettiin tiistaina kiinni Vaasassa. Hän oli poliisin mukaan aseistautunut.
– Kun tämä henkilö otettiin kiinni, hänellä oli hallussaan ampuma-ase.
Luoto ei kommentoi aseen laatua, mutta sanoo sen olleen luvallinen. Hän ei kommentoi sitä, oliko nainen lähellä oppilaitosta tai matkalla sinne, kun kiinniotto tehtiin.
– Konkreettinen vaara on ollut, että tässä olisi kohdistettu sivullisiin ihmisiin väkivaltaa.
KRP ja Pohjanmaan poliisi tekevät tutkinnassa yhteistyötä.
Vinkki johti kiinniottoon
Tiistainen kiinniotto tehtiin poliisin Nettivinkkiin tulleen vihjeen perusteella. Nettivinkki on järjestelmä, jossa voi ilmoittaa verkossa havaitsemastaan, mahdollisesti rikokseen liittyvästä kiireettömästä asiasta.
Luodon mukaan vihje koski videota, jolla nainen sanoo tekevänsä väkivallanteon. Nainen oli ilmeisesti julkaissut videon netissä itse. Vihjeen saapumisen jälkeen poliisi aloitti toimenpiteet välittömästi, Luoto sanoo.
Luoto ei vielä kommentoi, onko epäilty myöntänyt tai kiistänyt väkivaltarikoksen valmistelun.
Epäillyllä naisella on väestörekisterin mukaan osoite Vaasassa. Häntä ei ole ainakaan kotipaikkansa käräjäoikeudessa syytetty tai tuomittu rikoksista.
Törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelulla tarkoitetaan henkirikoksen tai vähintään törkeän pahoinpitelyn tasoisen väkivaltarikoksen valmistelua. Rikosnimikkeestä voidaan tuomiota vankeutta enintään neljä vuotta.
Poliisi kannustaa kansalaisia välittämään vihjeitä
Keskusrikospoliisi kiittää aktiivisia kansalaisia vihjeistä.
– Verkossa välitetyt vihjetiedot ovat keskeisessä asemassa, jotta poliisi kykenee reagoimaan nopeasti valmisteilla oleviin rikoksiin.
Keskusrikospoliisi kannustaa matalalla kynnyksellä välittämään vihjeitä verkossa kohdatusta epäilyttävästä toiminnasta.
Uusimmat
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
Lataa lisää