Yle hylkäsi Puolustusvoimien oikaisupyynnön – "Myöhempi uutisointi vahvistaa tiedot"

Reserviläinen kertausharjoitus kertaukset varusmies jääkäri puolustusvoimat armeija intti konekivääri maastoharjoitus sotilas sotaharjoitus
Kuvistuskuvassa jääkäri kevyen konekiväärin kanssa Wihuri 15 -sotaharjoituksessa Nurmeksessa 9. kesäkuuta 2015.Lehtikuva
Julkaistu 03.02.2017 15:49(Päivitetty 03.02.2017 16:17)

MTV UUTISET - STT

Yle on päättänyt hylätä Puolustusvoimien kaksoiskansalaisuusuutisointia koskevan oikaisupyynnön, koska sen mukaan oikaistavaa ei ole.

Ylen vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen mukaan uutiset perustuvat luotettaviin ja toisistaan riippumattomiin lähteisiin ja myöhempi uutisointi aiheesta vahvistaa lähteiden antamat tiedot.

Puolustusvoimat vaati toissapäivänä Yleä oikaisemaan uutisointia, jonka mukaan Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia ei ole otettu viime aikoina töihin Puolustusvoimiin.

Puolustusvoimien mukaan uutisointi oli virheellistä ja harhaanjohtavaa.

2:13img

Oikeusasiamiehelle kantelu kaksoiskansalaisuusjupakasta

Eduskunnan oikeusasiamiehelle on tehty kantelu, joka liittyi tietoihin siitä, ettei Puolustusvoimissa olisi viime aikoina otettu töihin ihmisiä, joilla on sekä Suomen että Venäjän kansalaisuus.  

Kantelu on saapunut oikeusasiamiehen kansliaan tiistaina, kun Yle julkaisi asiasta jutun. 

Kanslian mukaan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin tekee ensi viikolla päätöksen siitä, otetaanko kantelu tutkittavaksi.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa