Yle kysyi kansanedustajilta eläkeputken poistosta – enemmistö vastaajista säilyttämisen kannalla

2:15img
Työllisyystoimista kehkeytyi kiistaa hallituksessa ja järjestöissä
Julkaistu 01.09.2020 06:22

MTV UUTISET - STT

Enemmistö Ylen kyselyyn vastanneista kansanedustajista kertoo kannattavansa yli 60-vuotiaiden työttömien niin kutsutun eläkeputken säilyttämistä.

Verkkokyselyyn vastasi 122 kansanedustajaa, joista 63 halusi säilyttää eläkeputken nykyisen kaltaisena. Vastanneista 12 ei osannut sanoa kantaansa. Valtiovarainministeriö esitti elokuussa työllisyystoimena eläkeputkesta eli työttömyysturvan lisäpäivistä luopumista.

Ylen mukaan kysymys jakaa puolueita yli hallitus–oppositio-jaon.

Vahvinta tuki eläkeputken säilyttämiselle on vasemmistoliitossa, SDP:ssä ja oppositiopuolue perussuomalaisissa.

Poistamista taas puolletaan eniten kokoomuksesta, vihreistä ja RKP:stä, joista kaksi jälkimmäistä ovat hallituspuolueita.

Lue myös: Elinkeinoelämän järjestöt vaativat hallitukselta työllisyystavoitteen tuplaamista 120 000 työlliseen

Hallitus neuvottelee tänään uudella käytännöllä – MTV Uutiset seuraa, miten ministeriöt vastaavat budjettiesitykseen

Jos työllisyyskasvu jää heikoksi, edessä voi olla eläkemaksujen korotus – Varman toimitusjohtaja: "Tällä hetkellä huolta ei ole"

Tuoreimmat aiheesta

Yle