Yle: Metallica laittoi luottonsa Suomeen – legendaarinen kitara korjattavana Helsingissä

1:57img
Katso myös: Tältä näytti MTV:n raportti Metallican keikasta Suomessa 31 vuotta sitten
Julkaistu 07.06.2024 14:30

Hilla Ojala

hilla.ojala@mtv.fi

Tänä viikonloppuna Helsingin olympiastadionilla esiintyvän Metallican kitarateknikko otti yhteyttä helsinkiläiseen Scott Morganiin, kertoo Yle. 

M72-maailmankiertuettaan suorittava yhdysvaltalainen yhtye Metallica esiintyy tänä viikonloppuna Helsingin olympiastadionilla perjantaina 7.6. sekä sunnuntaina 9.6. 

Ylen mukaan legendaarisen yhtyeen kitarateknikko otti juuri ennen keikkaansa yhteyttä helsinkiläiseen soitinrakentaja ja kitarateknikko Scott Morganiin kitarakorjauksen merkeissä. Kyseessä on yksi Metallican laulaja ja kitaristi James Hetfieldin ESP Snakebyte-kitaroista.

– En osaa sanoa, miksi juuri minulle soitettiin. Ehkä he tuntevat jonkun, jonka kanssa olen aiemmin työskennellyt. Tai sitten he vain googlettivat Helsingissä toimivat soitinrakentajat, huomasivat että olen Yhdysvalloista kotoisin ja kokivat siksi turvalliseksi valita minut, Morgan kertoi Ylelle.

Lue myös: Näin Suomi on seonnut Metallicasta 40 vuoden ajan – uskoisitko tätä keikkalipun markkahintaa todeksi?

Pitkän työhistorian omaava Morgan otti haasteen vastaan, ja huolsi legendaarisen soittimen perusteellisesti torstain 6.6. aikana. 

Metallica on esiintynyt Suomessa myös aikaisemmin. Suositun yhtyeen ensimmäinen esiintyminen Suomessa tapahtui vuonna 1984, vain muutama vuosi yhtyeen perustamisen jälkeen vuonna 1981.

Tuoreimmat aiheesta

Metallica