Yle: Myös poliisiauto hinattiin pois Tampereen taksiturmapaikalta

0:49img
Video: Tältä Puolustusvoimien ajoneuvo näyttää
Julkaistu 11.03.2024 10:24

MTV UUTISET

Ylen haastattelemien silminnäkijöiden mukaan lauantaiaamuna tapahtuneessa Tampereen kuolonkolarissa onnettomuuspaikalta hinattiin pois myös poliisin käyttämä Volkswagen Transporter -siviiliauto.

Ylen haastattelemat silminnäkijät kertovat nähneensä poliisin siviiliauton hinauksen. Yle löysi pois hinatun auton.

Onnettomuudessa Puolustusvoimien luvatta käytössä olleen ajoneuvon kuljettaja törmäsi taksiin. Taksin kuljettaja kuoli välittömästi.

Yle on haastatellut kahta silminnäkijää, jotka kertovat nähneensä poliisiauton hinauksen.

– Tie oli pitkään suljettuna. Poliisin siviiliauto oli ensimmäinen, joka suljetulta alueelta tuli, asiasta nimettömänä kertonut silminnäkijä sanoo Ylelle.

Silminnäkijän mukaan hän oli puhunut tuntemansa, onnettomuudessa kuolleen taksikuskin kanssa, joka oli ollut menossa hakemaan työvuoronsa viimeistä kyytiä.

Aiempien tietojen mukaan kolarissa olivat osallisina ainoastaan Puolustusvoimien Toyota Hilux -avolavakuorma-auto sekä taksi.

Yle sanoo löytäneensä poliisin pois hinatun siviiliauton. Auton puskurissa ja konepellissä on Ylen mukaan osumajälkiä.

Poliisi ei ole vielä vahvistanut sitä, onko poliisin siviiliauto ollut osallisena kolarissa.

Poliisi epäilee törmänneen henkilöauton kuljettajaa kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta, ampuma-aserikoksesta sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Lue lisää: Puolustusvoimien ajoneuvo osallisena Tampereen kuolonkolarissa – tällaisesta autosta on kyse

Tuoreimmat aiheesta

Liikennerikokset