Yle: Poliisi epäilee, että sijoittaja huijattiin sijoittamaan Urokseen miljoonia euroja

9:23img
Katso myös: Teknologiayhtiö Uroksen noususta ja tuhosta on tehty dokumentti.
Julkaistu 09.09.2024 19:01

MTV UUTISET – STT

Poliisi epäilee, että suomalainen sijoittaja huijattiin sijoittamaan teknologiayhtiö Urokseen yli kolme miljoonaa euroa, uutisoi Yle.

Poliisin mukaan sijoittajalle annettiin yhtiöstä oleellisesti virheellistä tietoa, minkä seurauksena tämä päätti sijoittaa yhtiöön 3 250 000 euroa.

Rikoksen epäillään tapahtuneen keväällä 2020. Epäiltynä on yksi ihminen. Ylen mukaan rikosepäilystä on kerrottu medialle vain se, että poliisi on saanut rikosilmoituksen asiasta maaliskuussa 2022.

Tutkitaan törkeänä petoksena

Oulun poliisi tutkii asiaa törkeänä petoksena. 

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Timo Heikkinen ei Ylen mukaan ota kantaa siihen, onko epäillyn huijauksen uhri yksityishenkilö vai organisaatio. 

Hän ei kommentoi myöskään rikoksesta epäillyn asemaa teknologiayhtiössä.

– Jutun tutkinta on pitkällä, mutta edelleen on asioita selvittelyssä. Teemme tiivistä yhteistyötä KRP:n (keskusrikospoliisi) kanssa, Heikkinen sanoi Ylelle.

Uros asetettiin konkurssiin vuonna 2022.

Lue myös: Uroksen perustajan ja ex-toimitusjohtajan omaisuutta määrättiin vakuustakavarikkoon lähes 132 miljoonan euron arvosta

Uros keräsi ison rahan sijoituksia ja nyt osa kokee tulleensa huijatuksi – professori vaaran merkeistä: "Silloin kannattaa juosta karkuun"

Huijauksen kohteena Tekes

Kahta Uroksen perustajaa, Jyrki Hallikaista ja Tommi Uharia, syytetään törkeästä avustuspetoksesta. 

Kaksikon epäillään huijanneen Tekesiltä eli nykyiseltä Business Finlandilta miljoonien eurojen yrityslainat ja avustukset antamalla vääriä tietoja yhtiöstään.

Keskusrikospoliisi epäilee lisäksi Hallikaista sekä Uroksen entistä toimitusjohtajaa Jerry Raatikaista törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja velkojansuosinnasta.

Uros tuli tunnetuksi laajemmin suomalaisille sponsoroidessaan Tampereelle rakennettua monitoimiareenaa, joka tunnettiin tuolloin nimellä Uros Live. Sittemmin taloussotkujen jälkeen areenan nimi muuttui.

Tuoreimmat aiheesta

Petokset