Yle: Sauna-Timo pääsi viimein saunaan

- Oli sovittu, että titteli kuuluu suomalaisille, kertoo Timo Kaukonen.
Timo Kaukonen ei aio enää osallistua löylykisoihin.
Julkaistu 10.01.2011 08:27(Päivitetty 10.01.2011 08:33)

Löylyn MM-kisoissa vakavasti loukkaantunut Timo Kaukonen kertoi Ylen Arto Nyberg -ohjelmassa käyneensä pahoista palovammoistaan huolimatta jo saunassa.

– Kävin saunassa eilen, mutta ihan vaan seisomassa. Ei vielä kantti kestänyt kiivetä ylös, kyllä se sen verran vielä iholle ottaa. Mutta heti kun vaan haavat saa kaikki umpeen. Mieli tekisi kyllä, Kaukonen kommentoi talk show'ssa sunnuntaina.

Sauna-Timo kävi haastattelussa läpi myös sitä, mistä ylilyönti kilpailuissa johtui. Yhtenä syynä hän pitää oman kipukynnyksen kasvamista liian korkeaksi.

– Tuli treenattua niin paljon, että oppi sietämään sitä kipua. Näköjään vähän liiankin hyvin. Sitten se on vaan mennyt jonkun tietyn rajan yli pakosti, koska en mä ole tolkuissani ollut enää loppuajasta siellä saunassa.

Hän on aloittanut rajun saunomisen jo pikkupoikana, kun lajia harrastettiin kotona ahkerasti.

– Meillä saunottiin kotona paljon ja vissiin aika kovaa jo silloin. Sitten kun siihen jäi nalkkiin, oppi kestämään sen kivun. Siitä tuli tavallaan kivaa. Sitten kun kilpailuissa lyödään samanlaisia urpoja laude täyteen, tietää, että se sattuu kaikkiin.

Kaukonen kertoo myös koko kilpailun muuttuneen pari vuotta sitten aivan eri lajiksi, kun saunat muutettiin paljon entistä kuumemmiksi. Aiempina vuosina voittajat kestivät löylyssä vartinkin verran, kun nykyään siellä on pystytty kärvistelemään vain muutaman minuutin ajan.

Kohtalokas kisa keskeytyi viime kesänä Kaukosen romahtamiseen ja venäläisen kilpailijan menehtymiseen Nybergin mukaan ajassa 6.41.

Lähde: Yle

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Timo Kaukonen