Yle: Suomen käännyttämä turvapaikanhakija tapettiin heti Irakissa – tytär pelkää palautusta

irak palautus turvapaikanhakija
Poliisin mukaan ensimmäiset palautettavat turvapaikanhakijat on lennätetty torstaina 18. helmikuuta 2016 aamulla Irakiin. Palautettavia henkilöitä oli lennolla yhteensä 103. Kuvan henkilöt eivät liity uutiseen.Handout
Julkaistu 12.02.2018 12:06

MTV UUTISET

Suomen kotimaahansa käännyttämä irakilaispoliisi ammuttiin vain viikkoja Irakiin palaamisen jälkeen, kertoo Yle.

Ylen tietojen mukaan miehen ampui joukko lava-autolla saapuneita tuntemattomia miehiä.

Lue myös:

Miksi syyrialaispakolaisilla ei ole asiaa läheisiin rikkaisiin Persianlahden maihin?

Nyt ammutuksi tullut mies oli kertonut aiemmin Ylelle olevansa korruptiota ja ihmisoikeuksien toteutumista tutkiva poliisi, joka ei ota lahjuksia. Hänen mukaansa aseelliset ryhmät pitävät häntä vihollisenaan.

Mies oli valittanut päätöksestään hallinto-oikeuteen, joka kuitenkin piti Maahanmuuttoviraston päätöksen voimassa.

Yle kertoo, että nyt palauttamista odottaa miehen tytär, jolla on jo kaksi lasta Suomessa asuvan irakilaismiehen kanssa. 

Tuoreimmat aiheesta

Pakolaiset