Yle: Suomi päättää pian osallistumisesta rahtilaivojen turvaamiseen Punaisellamerellä

Kreikkalaista rahtialusta Zografiaa korjattiin Suezin kanavassa huthikapinallisten hyökkäyksen jäljiltä Punaisellamerellä tammikuussa 2024.
Osa rahtilaivoista on alkanut kiertää Afrikan ympäri, mikä kasvattaa kuljetusten kustannuksia huomattavasti.SUEZ CANAL AUTHORITY OFFICE / HANDOUT
Julkaistu 06.03.2024 20:52

MTV UUTISET – STT

Suomi päättää lähipäivinä sotilaiden lähettämisestä Punaisellemerelle turvaamaan rahtilaivojen liikennöintiä, kertoo Yle. Puolustusministeriö ja ulkoministeriö ovat Ylen mukaan valmistelleet asiaa kiireisessä aikataulussa.

Todennäköisesti operaatioon lähetettäisiin alle kymmenen sotilasta. He olisivat Ylen tietojen mukaan toimintaa suunnittelevia ja johtavia esikuntaupseereita. Vielä ei ole päätetty, mihin operaatioon Suomi osallistuisi. Harkinnassa ovat Yhdysvaltojen ja EU:n operaatiot, joissa eri maiden sotilaat luovat tilannekuvaa ja turvaavat laivaliikennettä.

Punaisenmeren kautta kulkeva rahtiliikenne on häiriintynyt sen jälkeen kun Jemenin huthikapinalliset viime syksynä alkoivat tehdä iskuja rahtilaivoja vastaan. Osa rahtilaivoista on alkanut kiertää Afrikan ympäri, mikä kasvattaa kuljetusten kustannuksia huomattavasti.

Lue lisää: Suomessa vieraileva merenkulkupomo käärmeissään laivaiskuista: "Olemme sivullisia uhreja"

Tuoreimmat aiheesta

Huthikapinalliset