Elisan kehityspäällikkö Mikko Pukkila listasi yleisimmät syyt, joiden vuoksi älypuhelimia viedään huollettavaksi.
Yleisin syy huoltokäyntiin on nykyisin näytön särkyminen. Älypuhelinten näyttöjen koot ovat ajan myötä vain kasvaneet ja yhä useammin näyttö peittää jo koko puhelimen. Lasinen näyttö yhdistettynä puhelimen näytön isoon kokoon aiheuttaa käyttäjälle myös kömpelöitä tilanteita, joiden seurauksena näyttö räsähtää rikki.
Toiseksi yleisimmäksi syyksi Pukkila listaa akun ongelmiin liittyvät viat: puhelin saattaa esimerkiksi sammua itsestään ilman selvää syytä. Kolmanneksi yleisimmin päänvaivaa aiheuttavat ohjelmistoon liittyvät viat, kun puhelin ei toimikaan kuten pitäisi. Tällöin käynti huollossa onkin paikallaan.
Näytön rikkoutumisen estämiseksi markkinoilta löytyy erilaisia vaihtoehtoja. Pukkilan mukaan myynnillisesti eniten yleistynyt tuote on panssarilasi, joka liimataan alkuperäisen näytön päälle. Puhelimen pudotessa panssarilasi ottaa iskun vastaan ja särkyy, mutta alla oleva näyttö puolestaan pysyy ehjänä.
– Se on aika edullinen ja huomaamaton, mutta totta kai kestävyys riippuu siitä, miten kovaa puhelin tippuu, Pukkila sanoo.
– Jos on tapana pudotella puhelin usein lattialle, niin ei ehkä kannata tinkiä suojaamisessa.
Toinen käyttäjän omaan kömpelyyteen liittyvä ongelma on puhelimen kastuminen eli tippuminen vaikkapa vessanpönttöön. Jos puhelin pääsee kastumaan, suosittelee Pukkila vanhaa kunnon ”riisipussikuivatusta”: täytä pieni pussi riisillä ja aseta kastunut puhelin pussiin. Riisinjyvät imevät itseensä ylimääräisen nesteen.
– Riisipussiniksille nauretaan, mutta se toimii kyllä, Pukkila sanoo.
Tärkeintä on puhelimen kastuessa saada puhelimen osat kuivumaan mahdollisimman nopeasti. Kaikki irtoavat osat kannattaa ottaa irti ja antaa kuivua rauhassa. Vasta sen jälkeen voi puhelimen kasata ja kokeilla, lähteekö se käyntiin.
– Moni laite on tosin tehty nykyään sen verran tiiviiksi, että jos puhelimen saa nopeasti pois vedestä ja antaa kuivua rauhassa, niin vahinkoa ei välttämättä ehdi edes tapahtua.
– Ennen vanhaan sanottiin, että pidä puhelin jossain vedellä täytetyssä pussissa ja vie huoltoon. Se ei enää toimi.
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.