Yleisurheilun MM-kisat käynnistyvät – tässä lajissa Suomella mahdollisuus todelliseen jymypaukkuun

Katso videolta C Moren asiantuntijan Mika Järvisen ennuste Suomen joukkueelle.

Yleisurheilun MM-kilpailut käynnistyvät myöhään perjantai-iltana Suomen aikaa Yhdysvaltojen Eugenessa. C Moren asiantuntija Mika Järvinen nosti esille Tulosruudussa todennäköisimmät suomalaismenestyjät.

Suomella on mukana kisoissa suuri 36 urheilijan joukkue. Tätä enemmän urheilijoita on ollut vain Helsingin kotikisoissa 1983 ja 2005. Järvinen nostaa todennäköisimmiksi menestyjiksi Eugenessa seiväshyppääjä Wilma Murron, estejuoksija Topi Raitasen, keihäsmiehet Lassi Etelätalon ja Oliver Helanderin, moukarinaiset Silja Kososen sekä Krista Tervon ja kolmiloikkaajat Senni Salmisen ja Kristiina Mäkelän, kun puhutaan paikoista 8-12 parhaan joukkoon.

Murto oli Tokion olympialaisissa paras suomalainen yleisurheilija sijoittuen loppukilpailussa viidenneksi. Murto ylitti tuolloin korkeuden 450, joka on myös hänen tämän kauden parhaansa. Myös Elina Lampela on ylittänyt saman korkeuden. Sillä ollaan maailmanlistalla jaetulla 36:lla tilalla. Maailman kärkitulos on Yhdysvaltojen Sandi Morrisilla (482). Se on myös huomioitavaa, että Murron viime kesän Suomen ennätystulos 472 riittäisi maailmantilastossa kolmanneksi. Myös Saga Andersson (kauden paras 445) on mukana seiväshypyssä.

Viime maailmanmestaruuskisoissa loppukilpailuun vaadittiin ylitys 460:sta. Olympialaisissa tulokseksi riitti 455. Tokion loppukilpailu kisattiin hankalissa olosuhteissa, millaisia ei nyt Järvisen mukaan ole odotettavissa Eugenessa. Naisten seiväskisan karsintaraja on 465.

Topi Raitanen säväytti suomalaista yleisurheiluyleisöä Tokion olympiakisoissa, kun hän oli 3000 metrin estejuoksun loppukilpailussa paras eurooppalainen. Sijoitus kokonaisuudessaan oli kahdeksas. Viime MM-kisoissa Raitasen ajalla (8.17,44) olisi oltu 13:s. Raitanen on maailmantilastossa sijalla 30 juostuaan Paavo Nurmi Gamesissä aikaan 8.19,34. 

Oliver Helander kiskaisi hurjan ennätystuloksen 89,83 Turussa kuukausi sitten. Sillä ollaan MM-kisojen alla maailmanlistalla neljäntenä. Muista suomalaisista Toni Keränen on sijalla 22. (82,89) ja Lassi Etelätalo on 25:ntenä (82,63). Etelätalo sijoittui viime MM-kisoissa neljänneksi. Tuolloin voittotulos oli varsin maltillinen 86,89 (Anderson Peters) ja mitalikin irtosi reilulla 85 metrin kaarella.

Olympiakisoissa paras suomalainen oli Etelätalo, joka oli kahdeksas reilun 83 metrin heitollaan. Kultaa voitti Intian Neeraj Chopra 87,58 metrin kaarellaan. Mitaliin vaadittiin vajaa 85 ja puoli metriä.

Naisten moukarikisassa on mitalitaisto avautunut huomattavasti, sillä laji hallinnut viime vuodet hallinnut Puolan Anita Wlodarczyk sekä viime kisojen maailmanmestari DeAnna Price ovat sivussa. Suomalaisista Tervo on maailmanlistan kymmenes (74,40). Viime MM-kisoissa mitaliin vaadittiin vain 36 senttiä kovempi tulos, joten nappionnistumisella mitali voi olla mahdollinen. Olympiapronssia Tokiossa voitettiin tuloksella 75,49.

Kosonen on maailmantilastossa 23:s (72,22) ja Suvi Koskinen 45:s (70,39). Tokion olympialaisisten karsinnoissa Tervo jäi ilman tulosta ja Kosonen karsiutui finaalista reilulla metrillä. Kosonen heitti Tokiossa 70,49. Viime MM-kilpailuissa Tervo heitti karsinnassa 68,25 ja karsiutui loppukilpailusta. Naisten moukarin karsintaraja on 73,50.

Miesten keihään ohella naisten kolmiloikka voi olla se laji, jossa nähdään useampi suomalainen loppukilpailussa. Kristiina Mäkelä on maailmantilastossa kahdeksantena (14,47) ja Senni Salminen sijalla 13 (14,32). Tokion olympialaisissa nähtiin tiukka karsintakilpailu suomalaisten välillä. Salminen karsiutui viimeisenä jääden sentin Mäkelästä, joka pääsi viimeisenä mukaan loppukilpailuun. 

Yksi mielenkiintoinen suomalaisnimi edellä mainittujen lisäksi on 400 metrin aitajuoksussa kisaava Viivi Lehikoinen. Finaalipaikka voi olla liian kova pala, mutta välieriin ja Suomen ennätykseen Lehikoinen voi yltää. Lehikoinen on maailmantilastossa sijalla 20. juostuaan Tukholmassa Suomen kaikkien aikojen tilastossa toiseksi ajalla 54,80. Suomen ennätys on 54,62.

Katso pääkuvan videolta C Moren asiantuntijan Mika Järvisen ennuste Suomen joukkueelle.

Lue myös:

    Uusimmat