Kansainvälisen yleisurheiluliiton puheenjohtaja Sebastian Coe antoi torstaina tukensa yhdysvaltalaiselle pikajuoksijalle Christian Colemanille, jota on syytetty ennen perjantaina alkavia MM-kilpailuja dopingvilpistä.
– Kyllä, se olisi hyvä asia urheilulle, jos Christian Coleman voittaisi 100 metrin maailmanmestaruuden, Coe sanoi.
Dohassa 100 metrin juoksun ennakkosuosikkina oleva Coleman jäi kolme kertaa testaamatta puutteellisten olinpaikkatietojen vuoksi, mutta hän onnistui vakuuttamaan Yhdysvaltain antidopingtoimisto Usadan siitä, että kolme tapausta eivät osuneet yhden vuoden sisään.
Coleman jäi tavoittamatta 6. kesäkuuta 2018, 16. tammikuuta 2019 ja 26. huhtikuuta 2019. Coleman kuitenkin sai läpi tulkintansa, jonka mukaan tapauksista ensimmäisen tulkittiin tapahtuneen 1. huhtikuuta 2018. Näin ollen olinpaikkatietojen laiminlyönnit eivät mahtuneet yhden vuoden sisään.
– Olinpaikkatietojärjestelmä on erittäin tärkeä osa sodassa dopinghuijareita vastaan. Jokainen urheilija ymmärtää asian vakavuuden. Jos urheilija jättää testin väliin, pitäisi sen soittaa hälytyskelloja, Coe totesi.
Coleman on kieltänyt tehneensä mitään väärää ja painotti aiemmin tässä kuussa, ettei ole koskaan ottanut suorituskykyä parantavia aineita eikä tekisi koskaan niin.
Useat urheilijat ovat kritisoineet sääntöjä, joka antoi Colemanille vapauden kilpailla MM-areenalla. Coe kertoi, että yleisurheilun kattojärjestö IAAF sekä maailman antidopingpomot ovat viime päivinä tarkastelleet säännön mahdollisia porsaanreikiä.
– Meidän täytyy kuitenkin myös suojella urheilijoiden mainetta, Coe muistutti heti perään.