Yle kertoi keskiviikkona, että rahoituksen leikkaus ja henkilöstömäärän väheneminen vaikuttavat sen tarjoamiin palveluihin ja sisältöihin.
Ylen säästöohjelman ensimmäisen vaiheen toimet on saatu valmiiksi. Leikkaukset kohdistuvat myös Ylen ohjelmatarjontaan.
– Esimerkiksi Puoli seitsemän -ohjelman perjantain suora lähetys korvataan uudistetulla, muun muassa viikon parhaista paloista koostuvalla lähetyksellä kevään jälkeen, Yle kertoo tiedotteessa.
Muutokset ohjelmistossa tulevat voimaan vähitellen tämän vuoden aikana.
Lue myös: Anniina Valtonen lopettaa Puoli seitsemän -ohjelmassa
Suosikkiohjelmien muutokset ja lopetuspäätökset
Muutokset ohjelmistossa konkretisoituvat vuoden 2025 aikana vähitellen, Yle kertoo.
Monta vuotta televisiossa nähty lifestyleohjelma Strömsö muuttuu syksyllä ja viikoittainen tv-ohjelma poistuu televisiosta, Yle kertoo.
Tutkivan journalismin MOT:n televisio-ohjelmien tuotantokauden pituutta lyhennetään ja tekemisen painopistettä siirretään reagoivampaan tutkivaan journalistiseen työhön.
Lisäksi niin draamasta kuin lasten ja nuorten sisällöistä säästetään, joten esimerkiksi Ylen itse tehtyjä lastensisältöjä on jo vähennetty.
Svenska Ylen johtamisrakennetta tiivistetään ja tuotantotyötä tehostetaan. Esimerkiksi lastenohjelma BUU-klubbenin tuotanto keskitetään jatkossa entistä enemmän Vaasaan, mutta sisältöjen määrä pysyy samana.
Supistukset osuvat myös kotimaisen musiikin taltiointeihin, sillä esimerkiksi erillisiä studiotaltiointeja ei enää tehdä.
Päättyvistä ohjelmista suurin osa tulee radiosta. Itse tehdyt radio-ohjelmat vähenevät, kun muun muassa Laiskanlinna - Tero Liete ja Nora Weissin toimittama Meille käy hyvin päättyvät ja radion musiikkiohjelmistoa kevennetään.
Radio Sami Yaffa -sarjasta ei myöskään tulla enää tuottamaan uusia jaksoja. Perinteinen Jääkiekkokierros lopetetaan tähän liigakauteen.
Myös kielenoppijoille tarkoitettu Yle Kielikoulu -palvelu päättyy.
– Kielikoulu ei ole tavoittanut kohderyhmäänsä toivotulla tavalla, ja samalla Yle kehittää monikielisiä palveluita jatkossa aiempaa enemmän kokonaisuutena, Yle jatkaa.
Lue myös: Ylen päällikkötehtävistä karsitaan yli 20 prosenttia
Paikallisuutistoiminta uudistuu
Ylen mukaan sen paikallisuutistoiminta uudistetaan, mutta maakunnallinen läsnäolo turvataan eikä nykyisiltä paikkakunnilta poistuta.
Ylen maakunnalliset radiouutiset tehdään ja juonnetaan jatkossakin, mutta paikallinen studiotyö loppuu ja juontaminen tehdään keskitetysti Tampereen Radiopajasta. Uuteen toimintamalliin on tarkoitus siirtyä syksyllä 2025.
Ainakin nämä ohjelmat loppuvat tai muuttuvat sisällöltään: Radio-ohjelmat, podcastit ym. audiosisällöt TV-ohjelmat ja sarjat Tapahtumat ym. projektit Lähde: Yle |