Ukrainalainen kolmiloikan maailmanmestari ja kansanedustaja Olha Saladuha ei sulata Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n linjausta, joka sallisi venäläisille ja valkovenäläisille urheilijoille paluun kansainvälisiin kilpialuihin.
KOK linjasi viime viikolla, että venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat voisivat palata kansainvälisiin kilpailuihin tietyin ehdoin. Ehdoiksi kirjattiin muun muassa, että urheilija ei ole tukenut Venäjän sotatoimia Ukrainassa ja hän sitoutuu antidopingsääntöihin. Paluu tapahtuisi neutraalin lipun alla ilman maatunnuksia.
Nykyisin Ukrainan kansanedustajana toimiva kolmiloikkasuuruus Saladuha vastustaa KOK:n linjaa jyrkästi.
– Ennen kuin sota päättyy, ennen kuin he lähtevät maastamme, ennen kuin vuoden 1991 rajat palautetaan ja ennen kuin korvaukset maksetaan venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat eivät voi palata sivistyneeseen maailmaan, Saladuha paalutti TV7plussalle.
Yleisurheiluikoni muistutti, että monia urheilijoitakin on kuollut Venäjän käydessä hyökkäyssotaa Ukrainassa. Valko-Venäjä on antanut sodankäynnille tukensa.
– Viime viikolla Bahmutin lähellä kuoli yli kymmenen nuorta ukrainalaista urheilijaa: yleisurheilijoita, taitoluistelijoita... urheilijoita, jotka voisivat vielä harjoittaa lajiaan ja tuoda kunniaa maallemme maailmanareenoilla, mutta he ovat jo kuolleet.
Saladuha huomautti, että urheilupuitteitakin on tuhoutunut Ukrainasta miljoonien dollarien edestä.
– Urheilijoillamme ei ole paikkaa harjoitella. En ymmärrä Bachia (Thomas, KOK:n puheenjohtaja). Minusta näyttää siltä, että hän elää jossain rinnakkaistodellisuudessa.
2:28
Saladuha voitti kolmiloikkaurallaan muun muassa maailmanmestaruuden ja neljä Euroopan mestaruutta, joista yksi oli hallista. Olympialaisissa hän saavutti pronssia Lontoossa 2012.