Yli 30 vankia kuoli vankilamellakassa Ecuadorissa

Sotilaita vankilan ulkopuolella Ecuadorissa.
Maan hallituksen mukaan yli 5 600 vangin vankila on taas saatu täysin hallintaan. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 26.07.2023 05:24

MTV UUTISET – STT

Väkivaltaiset yhteenotot Ecuadorin vankiloissa ovat aiheuttaneet ainakin 420 ihmisen kuoleman vuodesta 2021 lähtien.

Ecuadorissa ainakin 31 vankia on kuollut viikonloppuna alkaneessa vankilamellakassa, sanovat viranomaiset. Välikohtaus tapahtui satamakaupunki Guayaquilissa.

Ylikuormitetussa vankilassa syttyneissä kilpailevien jengien välisissä taisteluissa loukkaantui lisäksi viranomaisten mukaan 14 ihmistä. Syyttäjänviraston mukaan loukkaantuneiden joukossa on myös poliisi.

Maan hallituksen mukaan yli 5 600 vangin vankila on taas saatu täysin hallintaan. Viranomaiset takavarikoivat vangeilta aseita ja ammuksia.

Syyttäjänviraston mukaan mellakassa tapahtuneisiin kuolemiin liittyen on aloitettu tutkinta. Räjähdyksien ja vankilan sisältä löydettyjen aseiden määrän takia aloitetaan myös terrorismitutkimukset.

Ecuadorin presidentti Guillermo Lasso sanoi sosiaalisessa mediassa lähettämässään viestissä, ettei hallitus koskaan taipuisi rikollisen väkivallan edessä.

Omaiset odottivat tietoa läheisistään

Kymmeniä ihmisiä kokoontui vankilan ulkopuolelle tiistaina ilmaisemaan huoltaan läheisistään.

– Vangit eivät kiinnosta heitä (viranomaisia), sanoi epätoivoisesti uutisia miehestään haluava nainen.

– Ikään kuin he (vangit) olisivat rottia. He ovat ihmisiä, sanoi nainen uutistoimisto AFP:lle kertomatta nimeään, koska hän pelkäsi turvallisuutensa puolesta.

Väkivaltaiset yhteenotot Ecuadorin vankiloissa ovat aiheuttaneet ainakin 420 ihmisen kuoleman vuodesta 2021 lähtien.

Tuoreimmat aiheesta

Ecuador