Laulajatähti Antti Railio kertoo löytäneensä vihdoin sen oikean.
VIDEOLLA: Antti Railio vierailulla Huomenta Suomessa!
Yli 70 kiloa laihduttanut laulaja Antti Railio löysi elämänsä rakkauden muutama viikko sitten. Laulajatähti julkaisi tuoreesta kumppanistaan kuvan Instagram-tilillään.
Loppuvuonna eronnut mies kuvitteli, ettei rinnalle löydy enää ketään, kunnes tapasi uuden rakkaansa, Siirin, ollessaan laulukeikalla häissä hiljattain.
Mies kertoo olevansa rakastunut.
– Olen rakastunut ihan täysillä! Jalat lähtivät alta puolin ja toisin, Railio kuvailee suhdetta.
– Hymyilen koko ajan ja en pysty puhumaan kuin omasta kullasta. Kun sen oikean tapaa, niin on ihan pähkinöissä, mies ylistää.
Uusi rakas tapasi jo lapset
Siiri on tavannut jo laulajakomistuksen lapset ja parin rakkaustarina etenee pikavauhtia. Nainen ei kuitenkaan ole julkisuudesta tuttu henkilö ja pari aikoo pitää suhteensa yksityisenä myös jatkossa. Railio aikoo jatkossa keskittyä tietysti myös musiikkiin.
– Minulla on paljon omia keikkoja ja tehdään uutta musiikkia, laulaja kertoo.
Mies on mukana myös elokuvaprojektissa, josta hän ei saa paljastaa vielä enempää.