Yli kaksi kolmesta venäläisestä suhtautuu Suomeen edelleen myönteisesti – Venäjällä tunnetaan suomalaisista parhaiten Haapasalo, Mannerheim ja Häkkinen

1.03523393
Näyttelijä Ville Haapasalo tunnetaan hyvin Venäjällä. Timo Korhonen / All Over Press
Julkaistu 16.11.2021 06:56

MTV UUTISET - STT

Valtaosa venäläisistä suhtautuu Suomeen yhä myönteisesti, selviää ulkoministeriön teettämästä maakuvatutkimuksesta.

Venäläisistä 68 prosenttia suhtautuu Suomeen joko myönteisesti tai erittäin myönteisesti. Kaksi vuotta sitten vastaavassa tutkimuksessa näin vastasi 71 prosenttia vastaajista.

Erityisen positiivisesti Suomeen suhtauduttiin tämän vuoden kyselyssä Pietarissa, jossa 89 prosenttia suhtautui Suomeen myönteisesti, ja Moskovassa, jossa myönteisesti Suomeen suhtautui 79 prosenttia.

Suomeen kielteisesti suhtautuvia oli tuoreessa tutkimuksessa 6 prosenttia venäläisvastaajista, kun kaksi vuotta sitten heitä oli prosenttiyksikkö vähemmän.Vastaava kyselytutkimus on toteutettu kahden vuoden välein vuodesta 2017 alkaen.

Kaksi kolmesta kuvaili suhteita hyviksi

Venäläisistä 65 prosenttia kuvailee Suomen ja Venäjän välisiä suhteita hyviksi. Viileiksi ja kireiksi suhteita taas kuvaili noin joka kuudes vastaaja. Maiden suhteita koskevan kysymyksen vastauksissa on ollut viimeisen viiden vuoden aikana vain vähäisiä muutoksia.

Suurimpana syynä mahdolliselle valtioiden välisten suhteiden heikkenemiselle venäläisvastaajat pitäisivät Suomen liittymistä sotilasliitto Natoon. Natoon liittyminen heikentäisi suhteita lähes joka kolmannen vastaajan mielestä.

46 prosenttia vastaajista pitää Suomea neutraalina valtiona.Toisen maailmansodan vaikutus Suomeen suhtautumisessa on vähentynyt. Suomen ja Neuvostoliiton välillä käytyjen sotien muistot eivät 81 prosentilla vastaajista vaikuttaneet heidän suhtautumiseensa Suomeen. Neljä vuotta sitten vastaava osuus oli 65 prosenttia.

Kysyttäessä suomalaiselle yhteiskunnalle ominaisia piirteitä, yli neljännes vastaajista vastasi korkean elintason. Viidennes vastaajista yhdisti Suomeen myös vapauden ja demokratian.

Noin neljänneksellä Suomesta tuli ensimmäisenä mieleen luonto. Saunan mainitsi vain noin kymmenes vastaajista, kun neljä vuotta sitten kyselyyn vastanneista 30 prosenttia yhdisti Suomeen ensimmäisenä saunan.

Noin 18 prosenttia vastaajista kertoi haluavansa muuttaa Suomeen pysyvästi, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus. Kaksi vuotta sitten 15 prosenttia ja neljä vuotta sitten 12 prosenttia vastaajista kertoi muuttohaluistaan Suomeen.

Ville Haapasalo tunnetuin suomalainen

Tutkimuksessa selvitettiin tänä vuonna myös ensimmäistä kertaa, kuinka tunnettuja tietyt suomalaiset julkisuuden henkilöt ovat Venäjällä.

Kyselyssä tunnetuin suomalainen oli näyttelijä Ville Haapasalo, joka on tehnyt elokuvauraansa Venäjällä. Hänet tunnisti vastaajista lähes neljäsosa. Mannerheimin nimen tunnisti 14 prosenttia ja eläköityneen formulakuskin Mika Häkkisen 13 prosenttia.

Suomalaiset poliitikot eivät olleet kovin hyvin venäläisten tiedossa. Vain prosentti vastaajista tunnisti nykyisen tasavallan presidentti Sauli Niinistön nimen. Pääministeri Sanna Marinista sekä entisistä presidenteistä Martti Ahtisaaresta ja Tarja Halosesta oli kuullut kaksi prosenttia vastaajista.

Selvästi tunnetuin suomalaisbrändi Venäjällä on Nokia, jonka 67 prosenttia vastaajista osasi mainita. Muita tunnettuja brändejä olivat Tikkurila, Viola ja Valio, jotka kuitenkin osasi nimetä vain alle kolmannes vastaajista. Suomalaisille tuotteille yleisimpiä ominaisuuksia olivat vastaajien mukaan korkea laatu, luotettavuus ja pitkä-ikäisyys sekä moderni design.

Kolmatta kertaa toteutettavaan kyselyyn vastasi tänä vuonna noin 1  600 ihmistä eri puolilta Venäjää. Tutkimuksen toteutti kesäkuussa tutkimusyhtiö Levada Center, ja sen virhemarginaali on 3,4 prosenttia.

Tutkimus toteutettiin myös erikseen Luoteis-Venäjällä syyskuussa. Siellä vastaajia oli 1  800.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa