Yli neljän tonnin painoinen betonilohkare murskasi työmiehen kaivantoon – oikeus totesi työnjohdon syyttömäksi

Kuvituskuva, kuvan ambulanssi ei liity uutiseen. (Lehtikuva)
Työsuojeluvaltuutettu oli huomauttanut lohkareesta vain pari viikkoa ennen onnettomuutta. Työnjohto tarkasti lohkareen kaivinkoneilla kokeilemalla.
Julkaistu 24.02.2023 11:05
Toimittajan kuva
Rebekka Härkönen

rebekka.harkonen@mtv.fi

Rakennusmies kuoli työmaalle, kun rakennuksen tukimuuri sortui ja yli neljä tonnia painava betonilohkare kaatui hänen päälleen. Syyttäjä vaati työmaan työnjohtajille rangaistusta kuolemantuottamuksesta ja työturvallisuusrikoksesta.

Onnettomuus tapahtui Lahdessa syyskuussa 2020, kun Paavolan koulua peruskorjattiin.

Työntekijät poistivat juuri bitumikerrosta erään rakennuksen perustuksista. Tarkoitus oli uusia perustusten vedeneristys ja lämpöeristys.

Työn tekemiseksi rakennuksen ja tukimuurin väliin oli kaivettu kaivanto, jossa rakennusmiehet työskentelivät.

Tukimuurin alaosa kuitenkin pullisteli.

Onnettomuuspäivänä työntekijä odotti kaivannossa työpariaan avuksi rakennustelineiden siirtoon, kun äkisti tukimuurista pullistellut betonilohkare irtosi. Noin 4 100 kilon painoinen lohkare putosi 2–3 metrin korkeudelta työmiehen päälle.

Mies jäi lohkareen alle puristuksiin ja menehtyi vammoihinsa turmapaikalle.

Lue myös: Ison Omenan kuolemantapauksen tutkinta etene Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella

Syyttäjä piti työmaajohdon vikana

Syyttäjän mukaan kaivanto oli ollut avoimena noin kahden kuukauden ajan ja tukimuurin pullistuma oli työmaan vastaavan työnjohtajan tiedossa.

Syyttäjän mukaan työnjohtajat laiminlöivät sortumavaaran riittävän arvioinnin, tarkkailun ja toimenpiteet onnettomuuksien estämiseksi.

Molemmat työnjohtajat kiistivät aiheuttaneensa huolimattomuudellaan työntekijän kuoleman. He vetosivat tapahtuman ennalta-arvaamattomuuteen ja poikkeuksellisuuteen.

Lue myös: Kesätyöntekijän jalka ruhjoutui irti työtapaturmassa tehtaassa – työkaveri traumatisoitui luullessaan kollegansa kuolevan

Työnjohto kiisti

Työnjohtajat kertoivat, että asiantuntijoiden mukaan tukimuurin uloke oli ollut kiinteä osa anturaa. Uloketta oli etukäteen käyty läpi kaivinkoneen kauhalla, eikä se ollut liikkunut.

Heidän mukaansa ulokkeen putoaminen oli täysin ennalta-arvaamatonta. Lisäksi toinen miehistä kertoi, että hänen saamiensa tietojen mukaan lohkareen poistaminen olisi voinut romahduttaa koko tukimuurin.

Aluehallintoviraston työsuojelutarkastajan mukaan lohkare näytti erittäin vaaralliselta, mutta siitä oli valittanut ainoastaan työmaan työsuojeluvaltuutettu. Työsuojelutarkastajan mukaan lohkare olisi pitänyt kiinnittää ja tukea, ettei se olisi päässyt irtoamaan.

Työsuojeluvaltuutettu oli huomauttanut lohkareesta pari viikkoa ennen onnettomuutta. Työnjohto oli käynyt katsomassa lohkaretta. Tämän jälkeen lohkareen pitävyyttä oli kokeiltu kahdella eri kaivinkoneella.

Lue myös: Nuori mies löytyi kuolleena palaneesta autosta Joensuussa kesällä 2020 – poliisi kaipaa edelleen yleisöhavaintoja tapauksesta

Oikeus piti onnettomuutena

Päijät-Hämeen käräjäoikeus katsoi, että jälkikäteen tarkasteltuna asiantuntijoiden käsitykset lohkareesta ja sen vaarallisuudesta olivat virhellisiä. 

Oikeus totesi, että on mahdollista, ettei kaivinkoneella kopelointi ollut riittävä tapa selvittää lohkareen irtoamisherkyyttä. Mutta toisaalta oikeudelle ei selvitetty, mikä olisi ollut riittävä tapa vaaran arviointiin tässä tapauksessa.

Oikeus uskoi, että työmaanjohto oli siinä uskossa, että lohkare oli vaaraton.

Kaivannon työt olivat jatkuneet vain muutaman päivän, sitten lohkare romahti alas. Oikeuden mukaan tapahtumien nopeasta etenemisestä johtuen työnjohto ei myöskään laiminlyönyt tarkkailuvelvoitettaan.

Oikeus totesi molemmat työnjohtajat syyttömiksi työntekijän tapaturmaiseen kuolemaan ja myös työturvallisuusrikokseen. Päijät-Hämeen käräjäoikeus katsoi tapaturman käytännössä puhtaaksi onnettomuudeksi.

Lue myös: Kahta vartijaa epäillään kuolemantuottamuksesta

Vauhti Speedin tilojen palosta Joensuussa epäillään yrityksen johtohenkilöä

Nuori työntekijä kuoli valmistaessaan kuivajäätä – esimiehelle ja toimitusjohtajalle tuomio kuolemantuottamuksesta

Potilas kuristi sairaanhoitajaa  –  Varkauden kaupunki ja sairaalan esihenkilö saivat tuomion työturvallisuusrikoksesta

Tuoreimmat aiheesta

Työtapaturmat