Yli puolen miljoonan ori on jälleen matkalla menestykseen

Express Duo ja Pekka Korpi
Express Duo ja Pekka Korpi hamuavat jälleen jättipottia Jokimaan heinäkuisista huippuraveista.Lehtikuva
Julkaistu 03.06.2016 22:10
Toimittajan kuva

Sonja Julkunen

@sonjajul

Express Duo otti vuoden kolmannessa kilpailussaan kauden avausvoiton. Vaikka Toto76-startin sijaan kyseessä oli Toto4-lähtö, oriin otteet ovat selkeästi parempaan päin.

– Helposti päästiin keulan eikä tarvinnut ajaa kovaa. Loppusuoran alussa vähän kun laskin menemään, niin tuntui että varaa jäi vielä aika lailla, Express Duon ohjastaja ja valmentaja Pekka Korpi kuvaili 1.10-kilometriaikaan taittunutta päätöspuolikasta.

Viime vuoden Finlandia-voittaja Bret Boko kiri lämminveristen avoimella maililla toisesta parista ulkoa toiseksi muttei päässyt lähellekään ylivoimaista voittajaa Express Duoa.

– Kyllä se nyt tuntuu että jos terveenä pysyy, niin pitäisi tällä kovissakin lähdöissä ihan kärkipäässä olla, Korpi arvioi 2000 euron ykköspalkinnon helposti napannutta suojattiaan.

Express Duon tärkeimmäksi tähtäimeksi tänä vuonna hän nimesi Lahdessa kuukauden päästä ajettavan Suur-Hollola-ajon. Koko urallaan yli 517 000 euroa tienannut ori voitti samasta suurkilpailusta viime vuonna pääpotin eli 80 000 euroa.

Oikea Toto4-rivi, Turku 3.6.2016

4 Tulinko

10 Thelma Zet

3 Express Duo

4 Classify Tof

Voitto-osuus 73,00 euroa

MTV:n Toto4-laput putosivat toisessa kohteessa, kun rivin ainoa yllättäjä Thelma Zet kiri niukkaan voittoon. Sen sijaan Päivän Duo ja Troikka toivat voittoisat osumat!

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu