Helsingin liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein on ottanut esille sosiaalisessa mediassa tapahtuvan nimittelyn poliisia kohtaan.
Kysymys sai alkunsa siitä, kun Pasterstein oli julkaissut viestipalvelu X:ssä videon, jossa auto ajaa räikeästi päin punaisia kolme lasta kyydissään. Katso julkaisu tästä.
Julkaisuun oli tullut kommentti, jossa todettiin: "Sadistin mieltä lämmittää ajokorttien hyllyttämiset. Surullista."
Pasterstein julkaisi vastauksena päivityksen, jossa hän kysyy: "Minkälaista nimittelyä poliisin pitää sietää sosiaalisessa mediassa?"
Tätäkin kysymystä on kommenteissa kritisoitu toteamuksella, ettei Pasterstein saisi harmistua kommentoinnista, koska hän itse on vapaaehtoisesti somessa esiintymässä.
Pasterstein: Halusin nostaa asian keskusteluun
Pasterstein kertoo MTV Uutisille, että hänen mielestään poliisin kohtaama nimittely ei ole mennyt liian pitkälle sosiaalisessa mediassa.
– Pääsääntöisesti mitä omalta tililtäni luen viestejä, niin nehän ovat hyvin asiallisia. Toki saa olla eri mieltä asioista, perustella kantoja. Sehän tämän sosiaalisen median tärkeys on, että päästään keskustelemaan ja pyrin vastaamaan aina parhaani mukaan.
Pasterstein toteaa, että liikennevalvonta-asiat herättävät usein ihmisissä tunteita. Hän kertoo, että sadistiksi nimittely kalskahti hänen korvaansa.
– Harvoin tulee tällaisia, että joku toteaa minun olevan sadisti sen takia, että laitan kentältä raportin, jossa kollegat valvovat liikennettä. Ei minun yöunet siitä mene, mutta halusin nostaa asian keskusteluun.
Pasterstein toteaa, että sosiaalisessa mediassa pitääkin vähän kestää kommentointia pienistä ylilyönneistä huolimatta.
"Nimittely koskee myös muita ammattiryhmiä"
Pasterstein sanoo, että nimittely sosiaalisessa mediassa koskee myös muita ammattiryhmiä. Hän kertoo kokeneensa, että poliisit ovat sosiaalisessa mediassa tietyllä tavalla virkamerkkinsä suojan takana.
– Hirveän vähän saamme tällaista lähelle kunnianloukkausta menevää syyttelyä tai nimittelyä, jos sitten vertaa esimerkiksi poliitikkoja. Ehkä meillä on turvatumpi asema ja hyvä niin meidän kannaltamme.
Pasterstein kertoo joutuneensa poistamaan kommentoijia viestiketjuista hyvin harvoin. Raja on saattanut ylittyä esimerkiksi rasistisessa kommentoinnissa.
– Olisi tärkeää, että tuolla (sosiaalisessa mediassa) pidettäisiin asialinja, niin se olisi kaikille mukavampaa ja rakentavampaa.