Ylläs – huipulla tuulee -sarjan Eevan mieleen on jäänyt vuosien varrelta yksi asiakas ylitse muiden: venäläinen miljardööri, joka jakeli seteleitä kuin kolikoita!
Monilla Ylläs – huipulla tuulee -sarjan yrittäjillä ja työntekijöillä on kerrottavanaan hauskoja tarinoita kohtaamisistaan turistien kanssa. Bar kaapin ravintolapäällikkö Antti on löytänyt naistenvessan pytystä Himoksen hiihtokoulun miesopettajan kausikortin, ja kyläkaupan Jouni on kertonut näpäyttäneensä kerran hammastikkuja kaipaillutta asiakasta.
Myös ravintola Taigan ravintolapäällikkö Eevan mieleen on jäänyt tiettyjä tapauksia vuosien varrelta. Kotimaisista julkkiksista kukaan ei ole tehnyt Eevaan suurempaa vaikutusta, vaikka tähdet eivät etenkään keväisin olekaan tavaton näky pohjoisessa.
– Silloin ei ole päivää, etteikö joku täällä olisi. Mutta siinähän ne menee jonon jatkeena, Eeva miettii rempseään tyyliinsä.
Naisen ikimuistoisin asiakas ei kuitenkaan ole kotimainen tähti, vaan itänaapurista kotoisin ollut varsin varakas herrashenkilö. Salaperäinen venäläinen miljardööri oli herättänyt vieraana ollessaan kosolti huomiota käytöksellään.
– Hän jakeli viidenkymmenen euron seteleitä henkilökunnalle kuin kolikoita, Eeva muistelee.
Eräs hauska tilanne kuitenkin osoitti, että miljoonistaan huolimatta pohattakin oli pohjimmiltaan tavallinen mies – ja vieläpä aika tunteellinen sellainen. Mitä miljardöörin kanssa tapahtui? Lue lisää: Ylläs: Seteleitä jaellut miljardööri kummastutti
Subilla torstaisin kello 21!
Tykkää Ylläksestä Facebookissa .
(MTV3)