Miten yli 30-vuotisen avioliiton päättymisestä voi selvitä? Seijan avioliiton päättyminen ajoi juomaan.
Seija*, 56, ja Jaakko*, 56, tapasivat jo synnytyslaitoksella synnyttyään samoihin aikoihin. Seurustelemaan pari alkoi 18 vuotta myöhemmin.
– Jaakko ihastui minuun kovasti, itse en ollut niinkään varma tunteistani. Olin otettu siitä, että mieheltäni sain osakseni rakkautta ja niin me päädyimme naimisiin. Pikku hiljaa omakin rakkauteni kasvoi. Olimme onnellisia. Saimme kaksi lasta, oman kodin, vakituiset työt ja sitä kaikkea, mitä olin aina elämältäni toivonutkin, Seija muistelee.
Seijan ja Jaakon elämä kulki leppoisasti eteenpäin. Lapset muuttivat pois kotoa ja aviopari muutti uuteen, pienempään kotiin.
– Toki varjojakin elämässä oli, mutta meillä oli toisemme tukena. Sitten alkoi kuitenkin tapahtua jotain.
Viidenkympin rajapyykkiä lähestyessään Jaakon käytös alkoi muuttua.
– Hänellä oli viikonloppuisin ihmeellisiä reissuja kavereiden kanssa. Oli myös outoja puheluita ja hänen käytöksensä oli riitaisampaa. Myös alkoholi tuli kuvioihin, vaikkei se vielä haitaksi ollutkaan. Hän myös alkoi pukeutua nuorekkaammin ja käyttää hajusteita. Ajattelin vain, että se kuuluu tuohon ikään.
Tuttavansa numeroa Jaakon puhelimesta etsiessään Seija kuitenkin törmäsi viestiin, joka paljasti aviomiehen salaisuuden.
Enemmän kuin hairahdus
Seijalle selvisi, että Jaakko oli tapaillut toista naista, johon hän oli laivalla tutustunut. Seija antoi kuitenkin anteeksi miehelleen, kun tämä lupasi lopettaa suhteen.
– Ajattelin, että se oli vain hairahdus. En halunnut lopettaa pitkää avioliittoa sellaiseen. Uskoin miestäni täysillä, kun hän sanoi lopettaneensa yhteydenpidon. Kului noin puoli vuotta, kunnes minulle selvisi, että hän oli ollut saman naisen kanssa reissussa. Reissulta kotiin tullessaan hän ilmoitti haluavansa eron 32:n yhdessä vietetyn vuoden jälkeen. Siihen minun maailmani sortui, Seija muistelee.
Seija muutti pois yhteisestä kodista ja alkoholin täytteinen alamäki alkoi.
– Tuntui, ettei mikään maailman suru ollut niin kamalaa kuin yksinjääminen. Minulla ei ollut mitään kykyä hallita omaa elämääni. Ainoa lohtuni oli alkoholi.
Seija viihtyi pullon kanssa kotona sairasloman turvin muulta maailmalta piileskellen.
– Laitoin kotona verhot kiinni, puhelimen pois päältä ja join. Ja kun heräsin, mietin mistä saan taas lisää juotavaa. En vain voinut elää ilmankaan.
Itsesääli pahinta myrkkyä
Jälkeenpäin ajateltuna Seija huomaa monta asiaa, jotka edesauttivat alkoholiin sortumista.
– Minulle ei olisi missään tapauksessa saanut antaa niin pitkää sairaslomaa eikä minua olisi saanut jättää yksin kotiini. Olisin tarvinnut heti turvaverkon ympärille, työtä ja muuta ajateltavaa. Itsesääli oli pahinta myrkkyä. Ystävätkin kyllästyivät, kun en vastannut puhelimeen, Seija toteaa.
Seija kokee myös, että olisi tarvinnut ammattiapua kriisiinsä, mutta sitä hän ei heti osannut hakea.
– Nyt ymmärrän, että apu tuli viime hetkillä, kun minut irtisanottiin työstäni ja huolestuin toimeentulostani. Tyttäreni sanoi myös, ettei halua nähdä minua, jollen mene hoitoon. Hakeuduinkin päihdeklinikalle ja tutustuin siellä vertaistoimintaan. Sellainen ryhmä oli myös kotikaupungissani ja sinne, kun menin ensimmäistä kertaa, tiesin tulleeni oikeaan paikkaan. Siitä toipuminen alkoi.
Toipumisen ollessa kesken Seija kuitenkin sortui juomaan. Tämä meinasi koitua hänen kohtalokseen.
– Ajattelin, että tähän loppuu kaikki, kun parhaani yritin eikä sekään riittänyt. Otin unilääkkeitä, pullon konjakkia ja heräsin sairaalaan teho-osastolta. Ei ollutkaan aikani lähteä. Silloin tajusin, että minulla on vielä jotain tärkeää tehtävää täällä elämässä.
Tukiryhmänsä avulla Seija sai takaisin kiinni elämästä. Myös samoihin aikoihin syntynyt lapsenlapsi auttoi huomaamaan elämän hyvät puolet. Avioerostaan Seija on toipunut ja tällä hetkellä hän kokee olevansa onnellinen.
– Totta on, että aika tekee tehtävänsä ja tunteet viilenevät. Kun on poissa silmistä, on poissa sydämestä. On myös tärkeää oivaltaa, ettei kumppani, josta erotaan, ole se sama, jonka kanssa meni naimisiin. Ei kannata kaivata sitä, mitä ei ole enää olemassa.
* Jutussa esiintyvien henkilöiden nimet on muutettu.
Lisää erotarinoita AVAn -sarjassa tiistaisin klo 21.00!
AVA
Kuvat: Shutterstock