Viron sisäministeri Mart Helme pyytää anteeksi Suomen pääministeriltä Sanna Marinilta aikaisempia kovia puheitaan. Tapauksesta kertoo maan yleisradio ERR.
Toisaalta Helme syyttää myös virolaista mediaa asian virheellisestä tulkinnasta. Helmen mukaansa hän ei ole suinkaan loukannut suomalaisia, vaan päinvastoin.
- Nöyryyttäväksi tulkitulla lauseellani tarkoituksenani oli kertoa, miten alhaalta voi nousta huipulle, Helme on sanonut
Helmen mukaan hänen loukkaavaksi koetuilla kommenteillaan ei ollut tarkoitus loukata suomalaisia. Helme nosti esimerkiksi Viron vapaussodan, jossa suomalaisten panos oli hänen mukaansa korvaamaton.
Lue myös: Viron presidentti pyysi Helmen kohulausuntoja anteeksi Sanna Marinilta ja tämän hallitukselta – presidentti Niinistö toimi viestinviejänä
Helme kertoo olevansa konservatiivipoliitikkona huolissaan Suomen nykytilasta, mutta korostaa, ettei hänellä ole mitään suomalaisia tai Suomen kansaa vastaan. Viron sisäministeri kertoo, ettei pääministeri Jüri Ratas ole esittänyt hänen eroaan.
Pääministeri Jüri Ratas on tyytyväinen Helmen anteeksipyyntöön ja tämän hallituskumppaneille antamaan selitykseen tapahtuneesta. Pääministeri pitää asiaa nyt selvitettynä.