Love Island Suomesta tutut Juho ja Janita seurustelevat.
Vuonna 2019 Love Island Suomi -ohjelmassa ihastuttivat tahoillaan Juho sekä Janita, joista kumpikin seilasi rakkauden saarella testaten, olisiko lempi roihahtanut eri parien kanssa. Juho eteni itse finaaliin lopulta parinsa Jennin kanssa ja pariskunta selvisi kolmanneksi. Kaksikon suhde kaatui kuitenkin pian Suomeen palaamisen jälkeen.
Janitan matka Love Islandilla päättyi puolestaan hänen ollessaan Joelin pari, mutta nainen yritti myös onneaan Akun kanssa. Jo Love Islandin villalta poistuessaan Janitalle ja Joelille oli myös selvää, ettei heidän välillään tule tapahtumaan mitään romanttista.
Tiistaina 8. syyskuuta Janita ilmoitti yllättäen Instagram-tilillään löytäneensä onnen yhdessä Juhon kanssa. Nainen julkaisi ilouutisen kahden hempeän yhteiskuvan kera kaksikosta.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.
– Sisko murjasi alkukesästä niinkin hyvän vitsin, että Juho ois miun elämäni mies. Taisin naurahtaa räkäsesti päälle ja vastata, että ollaan niin kavereita ku voi vaan olla. En oikeen tiiä mitä tässä viime kuukausina on tapahtunut, mutta kyllä muuten ketuttaa jos joudunkin jossain vaiheessa myöntämään, että hän oli oikeassa, Janita toteaa päivityksensä yhteydessä.
LUE MYÖS: Love Island -parille ero – kaksikko kertoo päätöksestään MTV Uutisille: "Hetki menee, että pääsee takaisin jaloilleen"
Janitan päivitys on kerännyt osakseen useita ihastelevia kommentteja.
– Oletteko te yhdessä, eräs kommentoija ihastelee.
– No nyt on tyylikäs pariskunta, toinen toteaa.
Janita saapui Love Islandille muutaman ensimmäisen viikon jälkeen ja hän myös palasi saarelle ohjelman aikana kerran sieltä jo pudottuaan. Juho saapui saarelle samoihin aikoihin ja ihastui nopeasti Jenniin. Jenni ja Juho palasivat Love Islandin kuvauksista yhdessä lokakuussa 2019, mutta he ilmoittivat eronneensa vuoden lopussa.