Yllätysnimi nousi Suomen tulokuninkaaksi – tällainen on jättipotin käärineen Niko Deromen menestyksen tausta

Derome kuuluu eräisiin Supercellin perustajista.Lehtikuva
Julkaistu 01.11.2017 10:37
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Viime vuoden tulokuningas, Supercellin Niko Derome, on tehnyt töitä erilaisten verkkopelien saralla koko uransa. Työ palkittiin Supercellin menestyksen myötä.

1:20img

Tulot: 74 044 784,22 euroa

Vuonna 1973 syntyneen Deromen kokonaisansiot olivat viime vuonna yhteensä yli 74 miljoonaa euroa. Suurimman osan potista muodostavat pääomatulot, 60,6 miljoonaa.

Ansiotuloja Derome sai 13,4 miljoonaa euroa, mikä tekee hänestä myös Suomen kolmanneksi eniten ansiotuloja keränneen henkilön.

Muutos edellisvuodesta on roima: 2015 Deromella oli tuloja yhteensä 4,27 miljoonaa euroa.

Deromen sosiaalisen median profiilien perusteella hänen uransa alkoi verkossa pelattavan roolipelin vapaaehtoisena ylläpitäjänä ja ohjelmoijana vuonna 1994.

Nokialle tämä siirtyi ohjelmoijaksi vuonna 1997, jatkaen eteenpäin erinäisten startup-yritysten ja muiden ohjelmistofirmojen kautta. Tänä aikana hän osallistui muun muassa Haluatko miljonääriksi -ohjelman nimeä kantavan mobiilipelin luomiseen, jota The New York Times kuvaili vuonna 2002 "suureksi voittajaksi" alalla.

Eräs työpaikoista oli Habbo Hotel -palvelusta tunnettu Sulake, jossa hän osallistui muun muassa Disney Landia pyörittävälle Walt Disney Parks & Resortsille tehtyjen pelien luomiseen.

Lopulta vuonna 2010 hänestä tuli yksi suomalaisen mobiilipeli-ihme Supercellin perustajista. Muun muassa Clash of Clans -pelin menestyksen myötä yrityksestä kasvoi suomalaisen pelialan sankaritarina, joka kiinnosti myös ulkomailla: Yrityksen osakkeilla on tehty viime vuosina suuria kauppoja, ja kiinalainen jättiyhtiö Tencent osti viime vuonna japanilaisen Softbankin osuuden Supercellistä 6,4 miljardilla eurolla.

2:54img

Deromea on tämän LinkedIn-palvelun profiilissa kehuttu "todelliseksi koodariksi ja erinomaiseksi ohjelmistoarkkitehdiksi" taidoiltaan ja asenteeltaan.

Deromen huimat tulot tuovat paljon hyvää myös valtiolle, sillä verokarhulle ropisee eri veroina yhteensä yli 27 miljoonaa euroa. Siihen verrattuna tämän tilille tulevat 103 312,35 euron veronpalautukset eivät tuntune juuri miltään.

2:01img

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa