Yö julkaisee uuden kappaleen – laulajana Olli Lindholm

2:45img
Olli Lindholm menehtyi neljä vuotta sitten – näin rakastettu laulaja kertoi tulevaisuudensuunnitelmistaan vain reilu viikko ennen kohtalokasta sairauskohtausta
Julkaistu 10.02.2023 08:26
Toimittajan kuva
Katja Lintunen

katja.lintunen@mtv.fi

Yön 40-vuotista uraa juhlistetaan Tampereen Nokia Arenalla maaliskuussa.

Yö julkaisee tänään 10. helmikuuta arkistoista löytyneen Viimeiseen auringonlaskuun -biisin, jonka tulkitsee yhtyeen edesmennyt laulusolisti ja perustajajäsen Olli Lindholm.

Antti Kleemolan säveltämä ja Eija Hinkkalan sanoittama kappale on taltiointi vuodelta 2018. Biisin ovat tuottaneet Jari Latomaa ja Mikko Kangasjärvi.

Viimeiseen auringonlaskuun -kappale oli työn alla ’Mitä jos mä rakastan’ studioalbumillemme, mutta jostain syystä se ei mielestämme silloin sopinut kokonaisuuteen. Jonkin verran lisätyötä kappaleen valmistaminen julkaisukuntoon on vaatinut, mutta lopputuloksena on upea ja koskettava biisi, jossa on kuultavissa kaikki ne tunnusmerkit, joista Yö on aina opittu tuntemaan, yhtye kommentoi tiedotteessa. 

Myyntituotto hyväntekeväisyyteen

Single julkaistaan myös rajoitettuna 10” vinyylipainoksena, joka on saatavana levykaupoista 24. helmikuuta alkaen. Singleä myy myös yhtyeen virallinen verkkokauppa. Kappaleen myyntituotto ohjataan kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen Ensi- ja turvakotien liitolle, lasten kaltoinkohtelun katkaisemiseen (LKK).

Juhlakonsertti

Yön 40-vuotista uraa juhlistetaan Tampereen Nokia Arenalla perjantaina 24.3.2023. Lavalle nousevat Yö-yhtye Mikko Kangasjärvi, Ari Toikka, Jari Latomaa, Timo Mynttinen ja Jussi Turpeinen sekä yhtyeessä uran varrella vaikuttaneita muusikoita. Lauluja tulkitsevat Suvi Teräsniska, Pauli Hanhiniemi, JP Leppäluoto, Jay Lewis ja Herra Ylppö. Konsertti on ainutlaatuinen

Yön Mikko Kangasjärvi ja Ari Toikka ovat vieraina tänään Viiden jälkeen -ohjelmassa klo 17.40.

Tuoreimmat aiheesta

Olli Lindholm