Yritettiinkö syytöntä lavastaa Pasilan mieheksi? Näin ex-jengiläinen todisti oikeudessa

Aarnio esitutkintamateriaali lavastus Shell
Kuva huoltoasematapaamisesta, jossa entistä jengiläistä yritettiin lavastaa Pasilan mieheksi, syyttäjä uskoo.
Julkaistu 17.09.2015 18:20
Toimittajan kuva

Päivi Hannula

paivi.hannula@mtv.fi

@paivihannula

Helsingin käräjäoikeus kuuli tänään entistä United Brotherhood -jengiläistä, jota Aarnion epäillään yrittäneen lavastaa keskusrikospoliisin etsimäksi ”Pasilan mieheksi” keväällä 2012.

Isokokoinen, näyttävästi tatuoitu mies kertoi liittyneensä M.O.R.E.-liivijengiin 2000-luvun alussa.

– Jos (jengin johtohahmo) Vilhunen sanoi jotain, niin sitten tehtiin. Sitä ei kyseenalaistettu. Puhun omasta puolestani.

Myöhemmin M.O.R.E. yhdistyi kahden muun jengin kanssa United Brotherhoodiksi.

– 2011 lopussa Vilhusen kanssa tuli riitaa ja minut erotettiin, hän totesi lyhyesti.

Pian tämän jälkeen alkoi häneen kohdistuva lavastusyritys, syyttäjä katsoo.

"Jonninjoutava tapaaminen Shellillä"

Helmi-maaliskuussa 2012 todistajaa pyydettiin kahdesti saapumaan tapaamiseen Helsingin Haagassa sijaitsevalle Shell-huoltoasemalle Vilhusen kanssa.

Molemmilla kerroilla Vilhunen lähetti tapaamisesta etukäteen tekstiviestejä myös Pasilan miehen käyttämään prepaid-liittymään.

– Sieltä eräs kaveri antoi edellisenä päivänä sen tiedoksi, että muistathan, sulla on tapaaminen. Sanoin, etten voi muistaa. Nyt mä tiedän sen.

– Menin yhden henkilön kyydillä sinne. Se on ollut niin jonninjoutava tapaaminen. Papereissa (rikostutkinta) luki, että siellä on ollut jengiä läsnä.

Keskusrikospoliisi tarkkaili molempina kertoina huoltoasemaa. 

Kiinniotto päiväkodin edessä

Syyttäjän ja poliisin esitutkinnan mukaan todistajaa yritettiin lavastaa Pasilan mieheksi lukuisin eri tavoin, muun muassa laskemalla liikkelle virheellistä tiedustelutietoa.

Elokuussa 2012 todistaja lopulta otettiin kiinni kotinsa läheltä Länsi-Pasilasta epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta. Hän oli juuri noutamassa lastaan päiväkodista.

Iso joukko poliiseja odotti häntä päiväkodin edustalla.

– Siitä sitten puhuivat kylän pojat, mummot ja papat.

Poliisit tekivät saman tien hänen asunnossaan kotietsinnän. Mitään ei löytynyt. Hänet vangittiin ja vietiin Pasilan poliisivankilaan.

– Kuulusteluja oli aika paljon. Odotin koko ajan, että milloinhan sieltä tulisi jotain kysyttävää. Mutta sitä kysyttävää ei missään vaiheessa tullut.

– Ainoastaan kysyttiin jossain vaiheessa, että olenko lainannut autoani.

Hän kertoi oikeudessa, että hänelle yritettiin vuoden 2012 aikana kolme kertaa tarjota matkapuhelinta, joka ei ollut hänen. Aarnion alainen yritti suoraan ojentaa puhelimen hänelle.

– Kysyttiin, että tällainen luuri on löytynyt. Olin että mitä v**ua, ei mulla ole mitään käsitystä koko asiasta.

Myöhemmin hänen käyttämänsä auton takakontista löytyi ase, ja rikosepäilyt kutistuivat myöhemmin siihen.

Siirto Vantaan vankilaan

Pasilan kuulustelujen jälkeen hänet siirrettiin tutkintavankeuteen Vantaan vankilaan.

Entinen jengiläinen on sama, jolle poliisi näytti tynnyrijutussa epäillyn yrittäjän Mikael Fagerholmin kuvaa. Vantaalla hänet sijoitettiin ensin Fagerholmin kanssa samalle osastolle, sen jälkeen naapuriselliin.

– Apulaisjohtaja tuli käymään. Sanoin, että tilanne on tulehtunut, että en välttämättä halua, että jengiläisiä (United Brotherhood) pistetään samalle osastolle.

Hän pitää erikoisena tapaamistaan apulaisjohtajan kanssa vankilaan saapumisensa yhteydessä.

– Se oli aika kuitenkin omalaatuista tai erikoista, sanotaan näin.

Hän kertoo pitäneensä ihmeellisenä myös sitä, että Fagerholmin kuva näytettiin hänelle.

– Kyllä mä puhuin siitä (Fagerholmille vankilassa). Pidin hyvin ihmeellisenä sitä hommaa. Rupes niin kuin kello kilkattamaan, että nyt ei hyvältä näytä tää homma.

Myöhemmin hän näki vankilan henkilökunnan taululta, että viereisellä osastolla olisi ollut tilaa.

– Sen takia rupesin sitä oikeen ihmettelemään, että mitä helvettiä, mikä tässä nyt on.

"Aarnion alainen järjesti lomaa vankilasta"

Hän kertoi myös Vilhusen pyytäneen, että todistaja ottaisi niskoilleen tynnyrijutun lastin vastaanottamisen Hollannista. Vilhusen ja Aarnion epäillään näin pyrkineen sekoittamaan tutkintaa.

Tämä tapahtui, kun Aarnion alainen tarjoutui poistamaan mieheltä jr-merkinnän, jotta tämä voisi anoa lomaa. Lomalla todistaja saattoi tavata Vilhusen.

Hän kertoi oikeudessa laittaneensa asian vireille, mutta suunnitelmat tunnustaa tynnyrijutun osallisuus eivät missään vaiheessa konkretisoituneet.

– Fagerholmin kanssa keskustelin. Tuli selväksi, että jotain on tehtävä. Asia oli jollain tavalla laitettava vireille. Mutta tein selväksi Fagerholmille, että sä et nimeä mua ennen kuin mä lähetän sulle kortin.

Korttia hän ei koskaan lähettänyt.

Hän korosti käräjäoikeudelle haluavansa kommentoida ainoastaan omia tekemisiään. Osa kuulemisesta käytiin suljetuin ovin.

Aarniolle ja Vilhuselle vaaditaan rangaistusta törkeästä todistusaineiston vääristelemisestä. Todistaja vaatii 50 000 euron korvausta mm. perusteettomasta vangitsemisesta.

Tuoreimmat aiheesta

Jari Aarnio