Ex-liigakiekkoilija yritti saada 10-kuisen lapsensa itkun loppumaan estämällä hengittämisen – äiti sai miehen kiinni itse teosta ja kuuli karmean tunnustuksen

keinu_aop
All Over Press
Julkaistu 07.10.2019 09:52
Toimittajan kuva

Eetu Ruonakoski

eetu.ruonakoski(at)mtv.fi

@eeturuonakoski

Kainuun käräjäoikeus on tuominnut 1980-luvulla syntyneen miehen pienen lapsensa pahoinpitelystä. Tuomion perusteella mies oli yrittänyt saada lapsen lopettamaan itkemisen estämällä tämän hengittämisen. MTV Uutisten tietojen mukaan mies on entinen SM-liigatason jääkiekkoilija.

Miten perheen sisäiseen väkivaltaan pitäisi puuttua? Katso video!

10:57img

Miehen katsottiin painaneen tai puristaneen lapsen kasvoja olkapäätään tai rintaansa vasten muutaman sekunnin ajan siten, että lapsi ei saanut hengitettyä.

Alkuperäisen syytteen mukaan vastaavia tilanteita oli ollut useampia, mutta oikeus tuomitsi miehen vain yhdestä. Kyseinen tilanne sattui joitain vuosia sitten miehen kotona. 

Lapsen äiti kuvaili tekoa

Lapsen äiti kertoi oikeudessa, että hän oli tapahtumapäivänä mennyt makuuhuoneen ovelle katsomaan, mitä mies teki heidän 10 kuukauden ikäiselle lapselleen, sillä lapsi oli alkanut itkeä voimakkaasti.

Naisen kertomuksen mies oli makuuhuoneessa painanut lapsen kasvoja olkapäätään vasten. Naisen mukaan kuulosti siltä, ettei lapsi olisi saanut henkeä.

Tämän jälkeen mies oli naisen mukaan pitänyt lapsen käsistä kiinni siten, ettei tämä ollut pystynyt liikuttamaan niitä.

Tunnustuksesta laadittiin asiakirja

Välikohtauksen jälkeen mies oli naisen kertomuksen mukaan myöntänyt tekonsa ja kertonut tehneensä niin useita kertoja aiemminkin.

Nainen oli kertonut asiasta perheelleen. Tämän jälkeen miehen kanssa oli päätetty tehdä asiakirja, jossa mies tunnustaa teot. Asiat kirjattiin ylös, naisen isä kirjoitti ne puhtaaksi ja mies allekirjoitti asiakirjan.

Asia päätyi poliisille kuitenkin vasta huomattavasti myöhemmin.

Nainen kertoi oikeudessa, ettei ollut uskaltanut tehdä asiasta heti rikosilmoitusta, sillä hän pelkäsi ja häpesi. Asia lähti etenemään vasta, kun hän oli puhunut asiasta työterveyslääkärille.

Mies kiisti rikoksen oikeudessa

Mies kiisti pahoinpitelyn oikeudessa. Hänen mukaansa asiassa oli kyse hänen ja lapsen äidin "vakavista vuorovaikutusongelmista", jotka olivat näkyneet naisen "ylireagointina ja väärinymmärryksenä".

Hän ei ollut kertomansa mukaan tunnustanut tekoa tai allekirjoittanut mitään tunnustusasiakirjaa.

Mies piti mahdollisena, että asiakirjassa olisi hänen allekirjoituksensa. Hän ei kuitenkaan kertomansa mukaan ollut nähnyt tekstiä aiemmin.

Mies  piti mahdollisena, että perättömän ilmoituksena takana olisi ollut mustasukkaisuus.

Rangaistukseksi sakkoja

Oikeus katsoi, että lapsen äidin sekä todistajien kertomuksilla voitiin näyttää, että mies oli syyllistynyt pahoinpitelyyn.

Oikeus katsoi, että lapsen äiti oli kertonut pahoinpitelystä yksityiskohtaisesti ja uskottavaksi. Lisäksi hän oli kertonut tapahtuman jälkeen asiasta omalle äidilleen, joka puolestaan kertoi miehen myöntäneet teon hänelle heti seuraavana päivänä.

Tuomiossa otettiin huomioon myös miehen tekemät tunnustukset, jotka oikeuden mukaan sisälsivät yksityiskohtia, jotka tukivat käsitystä hänen syyllisyydestään yhdessä lapsen äidin kertomuksen kanssa.

Rangaistukseksi mies määrättiin maksamaan 50 päiväsakkoa, joista jää hänelle maksettavaa 1350 euroa.

Lisäksi mies joutuu korvaamaan lapselle yhteensä 1400 euroa kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta sekä kärsimyksestä.

Tuomio on lainvoimainen.  

Tuoreimmat aiheesta

Kajaani