Zaporizhzhjan ydinvoimalan työntekijä kuoli autopommi-iskussa – video ei herkille

Zaporizhzhjan ydinvoimalan työntekijän kerrotaan kuolleen perjantaina autopommi-iskussa.

Venäjä on syyttänyt iskusta Ukrainaa. Ydinvoimala sijaitsee Zaporizhzhjan alueella Ukrainan eteläosissa.

Venäläisen rikoksia tutkivan tutkintakomitean mukaan auton alle sijoitettu pommi räjähti työntekijän kodin ulkopuolella Enerhodarin kaupungissa voimalan lähellä.

Työntekijän kerrotaan työskennelleen voimalan turvallisuusosastolla.

Ukrainan sotilastiedustelu julkaisi videon, jossa sen mukaan näkyy auton räjähdys. Reuters ei ole pystynyt vahvistamaan videon kuvauspaikkaa eikä -päivää.

Lausunnossaan sotilastiedustelu kutsui iskussa kuollutta työntekijää muun muassa sotarikolliseksi ja sanoi työntekijän antaneen Venäjälle luettelon tehtaan työntekijöistä ja nostanut esiin ukrainalaismielisiä henkilöitä.

Zaporizhzhjan ydinvoimala on ollut venäläisjoukkojen hallussa maaliskuusta 2022 lähtien. Sekä Venäjä että Ukraina ovat toistuvasti syyttäneet toisiaan voimalan lähelle tehdyistä iskuista.

Kansainvälinen atomienergiajärjestö on sijoittanut laitokselle pysyvästi tarkkailijoita ja on kehottanut molempia osapuolia pidättäytymään kaikista hyökkäyksistä.

Zaporizhzhjan ydinvoimala on yksi Euroopan suurimmista, tosin se ei ole tällä hetkellä käytössä.

Lähde: Reuters

Lue myös:

    Uusimmat