Da Capo, Pätkis, Suffeli ja Jim – jokaisella suomalaisella lienee mielipide siitä, mikä näistä Fazerin pikkupatukoista on kaikkein paras. Mutta mikä patukoista onkaan myydyin?
Jos jostain makeisiin liittyvästä aiheesta saa aikaan makoisan kiistelyn suomalaisten keskuudessa, se on Fazerin pikkusuklaapatukoiden paremmuusjärjestys. Moni vannoo keksisuklaa Suffelin nimeen, toisten mielestä Jim-patukka on ainoa, joka erottuu edukseen joukosta. Suomen suosituin eli myydyin pikkupatukka on kuitenkin Fazerin mukaan, mikäs muukaan kuin Pätkis.
Pikkupatukoiden TOP 4:
1. Pätkis (markkinoille vuonna 1978)
2. Suffeli (markkinoille vuonna 1966)
3. Jim (markkinoille vuonna 1958)
4. Da Capo (markkinoille vuonna 1916)
– Pätkiksen ja Suffelin välinen ero on todella pieni eli Suffeli on hyvä haastaja, Fazer Makeisten viestintäjohtaja Liisa Eerola kertoo Makuja.fi-sivustolle.
Kolmanneksi myydyin patukoista on Jim ja neljänneksi Da Capo, joka on ollut markkinoilla jo yli 100 vuotta. Pätkiksen suosiosta kertoo myös se, että sitä hyödynnetään monipuolisesti esimerkiksi leivonnassa,
– Päätimme viime vuonna että vuoden lyhyin päivä joulukuussa on juuri sopiva Pätkis-päiväksi. Pätkiksen suosio näkyy myös leivonnassa: sitä käytetään paljon muun muassa kakuissa. Pätkis inspiroi myös käsityöläisiä muutaman vuoden takaisessa karkkineule-kisassa ja Novita teki ohjeen ”Oma Pätkis”-vauvanneuleesta.
Suosituimpien pikkupatukoiden joukkoon nousee myös Pandan suklaacrisp-patukka Ahaa. Se on viidestä klassikosta nuorin, sillä Ahaa tuotiin markkinoille vasta vuonna 1994.
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.