Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Kuva jäätelökioskin kannanotosta huvittaa somessa: ”Sinä helteisenä päivänä jäätelömyyjällä kilahti”

gelato
Shutterstock
Julkaistu 28.05.2018 13:41

Laura Matilainen

laura.matilainen@mtv.fi

Twitteriin jaettu kuva jäätelötiskistä todistaa, että aivan kaikki eivät suhtaudu muotidieetteihin yhtä tosissaan. 

Video: Näin saat palloja kivikovasta jäätelöstä. 

Erilaisten ruokavalioiden määrä kasvaa koko ajan kovaa tahtia. Muutaman vuoden takaisen tutkimuksen mukaan suomalaisista jopa kolmannes noudattaa jotakin erityisruokavaliota, jotkut useita samanaikaisesti. 

Erityisruokavalioiden noudattaminen tuo samalla haasteita myös ravintoloille ja kahviloille. Sosiaalisessa mediassa moni närkästynyt kokki onkin ilmaissut oman mielipiteensä erityisruokavalioista ja ihmisten lähes mahdottomiksi muodostuneista vaatimuksista. 

Vaikka osa ammattilaisista puhuu ruokavalioista melko aggressiiviseen sävyyn, eräällä jäätelökioskin myyjällä on asiaan astetta humoristisempi lähestymistapa.

Jokaiseen ruokavalioon sopiva "jäätelö"

Käyttäjä Kiksitblog jakoi Twitterissä kuvan jäätelöltaasta, jonka keskeltä löytyy aivan jokaiseen ruokavalioon sopiva tuote. Jäätelölaarien keskellä komeilee nimittäin kasa jääpaloja. 

– Ei sisällä sokeria, kananmunaa. Laktoositon, gluteeniton, vegaani ja kaloriton, jäätelökyltissä kerrotaan. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä. 

– Sinä helteisenä päivänä jäätelönmyyjällä "kilahti", kuvan jakanut Twitter-käyttäjä toteaa. 

Lähde: Twitter

Tuoreimmat aiheesta

Makuja