Käymisprosessin läpikäyneet eli fermentoidut ruoat hellivät vatsaa niiden hyvien bakteerikantojensa takia. Derek Dellinger päätti syödä fermentoituja ruokia, ja pelkästään niitä, kokonaisen vuoden ajan.
Derek Dellinger söi vuoden ajan pelkästään fermentoitua ruokaa. Fermentoituja ruokia pidetään terveellisinä niiden sisältämien hyvien bakteerien takia, mutta Dellinger ei ryhtynyt kokeeseen terveys mielessään. Nyt 31-vuotias Dellinger päätti tehdä kokeen innostuttuaan oluen panemisesta ja prosessiin liittyvistä bakteereista muutamaa vuotta aiemmin.
– Kaikki pitivät minua hulluna. Jopa itse ihmettelin, mitä oikein olin tekemässä.
– Bakteereilla on huono maine, ja meidät on opetettu pelkäämään niitä. Mutta fermentoitujen ruokien bakteerit ovat elämälle välttämättömiä, Dellinger sanoo.
Aloitettuaan kokeen Dellingerin päivät kuluivat toreja kiertelemällä. Hän etsi fermentoitua ruokaa ja päätti tehdä sitä myös itse. Mies fermentoi niin ranskanperunoita kuin lihaa ja kalaakin. Dellinger oli innoissaan huomatessaan miten moni ruoka kuului jo luonnostaan fermentoitujen listalle.
Tyypillisenä päivänä Dellinger söi aamiaiseksi jogurttia, lounaaksi leikkeleitä ja päivälliseksi kimchi-tyylistä salaattia. Mies sai kuitenkin huomata, ettei eläminen pelkästään yhdentyyppisillä ruoilla ollut kovin helppoa. Hän ikävöi esimerkiksi avokadoa, eivätkä fermentoimiskokeilut onnistuneet.
Koe alkoi vaikuttaa koko Dellingerin elämään. Aluksi tukensa osoittaneet läheiset alkoivat suhtautua skeptisesti, kun ruoka alkoi olla Dellingerille pakkomielle.
– Mietin koko ajan, mitä seuraavaksi söisin.
Miehen pitkäaikainen tyttöystävä jätti hänet puolen vuoden kokeilun jälkeen, mistä Dellinger syyttää osittain ruokakokeiluaan.
– Meillä oli omat ongelmamme, mutta fermentoiminen ei ainakaan edesauttanut parisuhdettamme.
Kun koe vuoden jälkeen päättyi, juhlisti Dellinger sitä guacamolella. Hän kirjoitti kokemuksestaan myös kirjan.
Lähde: NYPost