Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Nyt se on todistettu: Oluen juominen tekee ihmisestä mukavamman

olut
Tiede on todistanut, että oluen juominen tekee ihmisestä hetkellisesti mukavamman.Shutterstock
Julkaistu 21.09.2016 20:01

MTV LIFESTYLE

Tiede on vihdoin todistanut sen, minkä moni oluesta nauttiva on itse todennut: oluen juominen tekee ihmisestä mukavamman.

Sveitsiläisen Baselin yliopistollisen sairaalan tutkijoiden tekemien tutkimuksien mukaan alkoholipitoisen oluen nauttiminen vaikuttaa sosiaalisuuteen. Tutkimusten mukaan olutta nauttineet viettävät haluavat viettää tavallista enemmän aikaa ihmisten seurassa – ja he muuttuvat myös puheliaammiksi.

Halu olla entistä sosiaalisempi korostui etenkin naisilla sekä niillä, jotka olivat muuten epäsosiaalisempia. Tutkimusta varten tarkkailtiin 60 miehen ja naisen käytöstä oluen juomisen jälkeen. Tutkimukseen osallistuneita haastettiin muun muassa tunnistamaan kasvoja, ja heidän piti osoittaa empatiakykyään tietyissä testeissä.

– Vaikka moni juo olutta ja tietää, millaisia vaikutuksia sillä on, aiheesta on hämmästyttävän vähän tutkimustietoa, professori Matthias Liechti kommentoi.

Lähde: BBC 

Katso videolta, kuinka olut kaadetaan oikeaoppisesti lasiin!

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Olut