Nyt voit siemailla trendirypäle rieslingista valmistettua valkoviiniä myös Pirkka-tuotemerkin pullosta.
K-ryhmä kertoo lanseeraavansa uuden tuotteen suosittuun Pirkka-brändin viinisarjaan. Alkon valikoimaan lanseerattiin vuonna 2019 Pirkka-samppanja ja kaksi puna- ja valkoviiniä, nyt valikoima laajenee luomusertifioidulla Pirkka Rieslingillä. Koko viinisarja muodostuu viinialueiden klassikkoviineistä.
– Raikas ja elegantti saksalainen riesling on todellinen oman alueensa klassikko. Useat ruoka- ja juoma-alan trendit syntyvät ravintola-alan huipulla, josta ne löytävät tiensä koteihin. Riesling on malliesimerkki myös tästä: riesling-viinit tulivat ravintoloiden kautta kuluttajien suureen tietoisuuteen, viinit maahantuovan Kespron tuotepäällikkö Vesa Kaukjärvi kertoo.
Kaukjärvi kertoo, että uuden Pirkka Rieslingin on tuottanut perheomistuksessa oleva Weingut Steinmuhle, joka sijaitsee Rheinhessenin alueella Saksassa. Tilan historia ulottuu 1700-luvulle, luomusertifioinnin tila on saanut viime vuonna.
Pirkka Riesling Organic 2019 (13,80 €)
Kuiva. Aromeissa vaalean hedelmää, omenaisuutta ja kypsää sitruksisuutta. Maku seuraa tuoksua ollen pirteän hapokas ja mineraalien. Jälkimaku elegantti ja tasapainoinen.
– Valintaa Pirkka-rieslingin tuottajaksi vauhditti myös pienen perhetilan pieteetillä tehty työ tuotteensa eteen. Juuri tällaisia tuottajia haluamme K-ryhmässä erityisesti tukea, Kaukjärvi sanoo.
Aiemmista viineistä menestystuotteita
Aiemmat Pirkka-viinisarjan viinit ovat suosionsa ansiosta nousseet tilausvalikoiman ohella Alkon vakiovalikoimaan. Viineistä menestynein, Pirkka Barolo, on jo yli 220 myymälän valikoimassa.
– Pirkka-viinit otettiin vuosi sitten erittäin hyvin vastaan ja saivat hyviä arvioita sekä kuluttajilta että mediasta. Ikoninen Pirkka-brändi otettiin ilolla vastaan myös viinipullon kyljessä, Kaukjärvi sanoo.
K-ryhmän mukaan uusia Pirkka-viinejä saadaan kuluttajien saataville myös tulevaisuudessa. Uusia lanseerauksia ohjaavat kuluttajatoiveidenlisäksi myös alan trendit.
– Arvioimme, että tulemme julkaisemaan uusia Pirkka-viinejä vuosittain. Valinnat kohdistuvat jatkossakin taiten tehtyihin laadukkaisiin hyvän hinta-laatusuhteen omaaviin viineihin, Kaukjärvi kuvailee.
Lue myös: Viinakaan ei säily ikuisesti – kuinka kauan avaamattomat ja avatut alkoholijuomat oikeasti säilyvät kaapissa?
Lähde: K-ryhmä