Eri alkoholijuomilla on eri säilyvyysajat. Näin kauan alkoholijuomat säilyvät avaamattomina ja avattuina kaapissasi.
Maailmanlaajuinen koronakriisi on vaikuttanut myös alkoholibisnekseen. Koska ravintolat ja baarit ovat olleet suljettuna, juomien myynti on sakannut. Tästä johtuen juomia on jouduttu jopa kaatamaan viemäriin. Sen sijaan ihmiset ovat ostaneet alkoholijuomia ennätystahtiin koteihinsa. Suomessa Alko on paljastanut kevään tilastojaan ja kertonut suurimmat hittituotteensa.
Jos alkoholijuomia on nyt jäänyt pyörimään kaappeihin, kuinka kauan ne siellä oikeastaan säilyvät? Muun muassa uutiskanava Fox kertoo erilaisten juomien säilyvyydestä.
Säilyvyyteen vaikuttavat useat seikat
Alkoholijuoman säilyvyys riippuu ensinnäkin siitä, minkä tyyppisestä juomasta on kyse. Pisimpään säilyvät luonnollisesti väkevät juomat. Kun olet avannut esimerkiksi viski-, vodka- tai rommipullon, juoma ei välttämättä pilaannu, mutta sen aromi ja maku alkaa muuttua 6–12 kuukauden kuluessa pullon avaamisesta.
Olut pilaantuu nopeammin. Olutpakkauksiin on merkitty parasta ennen -päiväys, mutta olut pysyy kyllä yleensä juomakelpoisena pari kuukautta päiväyksen jälkeenkin. Tämä vaatii kuitenkin sen, että olutta on säilytetty oikein. Esimerkiksi liian lämpimissä tai valoisissa olosuhteissa olut voi pilaantua nopeamminkin. On sanomattakin selvää, että avattu olutpullo tai -tölkki ei säily. Hiilihapot katoavat, kuten mistä tahansa hapotetusta juomasta.
Alkon mukaan väkevät viinit, kuten madeirat, sherryt ja portviinit, säilyvät avaamattomina jopa vuosia. Avattuina ne, etenkin kuivat sherryt, saattavat tosin vanheta jo parissa viikossa. Poikkeuksena on madeira, joka säilyy avattuna useita kuukausia. Väkevät alkoholijuomat säilyvät vuosia, niin avaamattomina kuin avattuinakin. Ajan myötä niissäkin tosin saattaa tapahtua haihtumista sekä aromien ja värin haalistumista.
Viinipullot voivat säilyä avaamattomina vuosikymmeniäkin, jos kyseessä on esimeriksi pitkään säilytykseen tarkoitettu vuosikertaviini. Alkon mukaan suurin osa miedoista viineistä on tarkoitettu juotaviksi nuorina. Avattua viinipulloa kannattaa säilyttää jääkaapissa, jossa se voi säilyä useamman päivän. Jos pulloon on olemassa tiivis korkki, jolla sen saa suljettua uudelleen, viinin säilyvyys pitenee jääkaapissa viikkoon tai pariinkin. Viinitonkka säilyy avattuna useammankin viikon.
Suositulla kermaliköörillä jopa 2 vuoden säilyvyys avattunakin
Erilaiset liköörit kannattaa jättää juomatta, jos ne ovat seisseet avattuina kaapissa yli vuoden. Viinikartta-sivusto kertoo, että Baileys on parhaiten säilyvä kermalikööri ja sille luvataan jopa 2 vuoden säilyvyys avaamattomana tai avattuna. Baileysia ei myöskään tarvitse säilyttää jääkaapissa.
Keskimäärin kermalikööri säilyy avaamattomana vuoden ja avattuna olisi suositeltavaa nauttia likööri mielellään mahdollisimman pian, mutta viimeistään 3-4 kuukauden kuluttua avaamisesta. Jos kermaliköörin väri tai aromit muuttuvat, se on pilalla.
Lue myös: Erkki lisää pipetillä yhden tipan vettä olueen ja sulkee tuopin kannella, jotta voi myydä sitä olutbaaristaan Helsingissä: "Toivottavasti kyseinen kansalainen on nyt tyytyväinen"
Lähteet: Fox News, Alko, Viinikartta